Kovalla uhollahan sitä lähdettiin. Että nyt pannaan (heh heh) parisuhde kuntoon ja aletaan käydä treffeillä. Joka kuukausi varataan kalenterista aikaa ihan vain meille kahdelle ja kaivetaan ruuhkavuosipuurosta se voisilmä, jonka takia tuota tatinaa kannattaa päivästä toiseen pistellä. Sellainen aika löytyy kyllä. On löydyttävä.
No mitä luulette, onko löytynyt? Ei. Tammikuussa reippaina lähdettiin liikkeelle, mutta sen jälkeen ilta toisensa jälkeen on valunut läppärin sinisen valon, imurinvarren ja Wilma-viestien väsähtäneessä ristipaineessa. Olisihan se aika löytynyt, mutta jossain kohtaa jaksaminen ei riittänyt edes yrittämään. Olkoon. Myönnän, että sovittelin harteilleni jo marttyyrinviittaa, paksua samettista, sievää viininpunaista. Mitä minä tässä yrittämään, kun ei kerran toinenkaan. Oli siinä sitä mykkäkoulua ja semmosta ikävää piilokuittailua. Emmää tiä mitä sää haluat ja no mää sentään haluan jotain. Niinhän sitä aikuiset asiansa hoitavat. Köhöm.
Mutta sitten tuli se sovintonaula. Ajateltiin yhteistuumin, että jos vähän kuitenkin yritetään. Otetaan ihan kokonainen päivä vain meille kahdelle. Joo, käydään ehkä samalla hoitamassa myös niitä arkisia asioita, mutta varattaisiin aikaa myös ihan vaan olemiseen kaksin. Sillai vähän lähekkäämmin kuin normiarjessa.
Silläkin uhalla, että toistan itseäni, oli ehkä kevään paras ajatus naulata se naula. Ja sen perään varastaa kokonainen päivä kaksin. Sitä toista kun katsoo ihan eri tavalla, kun se ei ravistele iltamyöhään kalsareita pyykkinarulle tai huuda vessapaperia yläkerran toiletista. Tulee Ikean valtavassa itsepalveluvarastossa hervoton puheripuli ihan vaan siitä innostuksesta, että kun määhän tykkään tosta tyypistä ihan sikana!
Kaikessa lapsellisuudessaankin on tavallaan aika siistiä tuntea sitä hupsua kihelmöintä vielä seitsemäntoista vuoden jälkeenkin. Nauraa yhdessä typeryyksille ja katsoa sitä yhteisten vuosien mukana kokemusta kerännyttä sivuprofiilia, niin tuttua, turvallista ja luotettavaa, mutta yhtä aikaa edelleen kihelmöivää ja kuumottavaa.
Niin paljon luontevampaa on myös ujuttaa sormet toisen sormien lomaan, mennä ihan liki ja hakeutua kainaloon, kun kahdenkeskisen ajan jälkeen muistaa, mikä siinä toisessa silloin joskus vetosi.
Ei ole mitenkään väärin hoitaa parisuhdetta Ikean itsepalveluvarastossa. Sieltä saattaa olla yht’äkkiä tosi paljon lyhyempi matka kainaloon.
-Päivi
Citymarket vartin ajomatkan päässä ajaa meillä saman asian ? 21 vuoden jälkeenkin sitä saattaa keskustella henkeviä pullonpalautusjonossa, ihan vaan jo siitä ilosta että kukaan ei huuda äiti äiti joka väliin. Kummasti sitä juttua riittää kun saa lähdettyä edes sinne vartin päähän ?
Ihan parasta! Mun täytyy aina hiukan päästä arjen ulkopuolelle, siis useammaksi tunniksi. Muuten se on sitä samaa jauhelihaa, vaikka kaksin oltaiskin. 😉
Me käytiin treffeillä tammikuussa, samoin helmikuussa.
Maaliskuusta en ole enää varma, huhtikuussa ei ainakaan…
– miten se voikin olla niin vaikeaa?
No mut hei! Sama saldo, eri kuukaudet. Ollaanks säälittäviä..? :/
kaikessa absurdiudessaan parhaita kohtaamisen paikkoja kokemukseni mukaan ovat a)lähiPrisman hevi-tiski ja b)se kun lähtee toisen kaveriksi hakemaan lasta treeneistä jostain hornan tuutista ja ne treenit kestävätkin vähän pidempään kuin ensin luultiin.
Hei toi hornantuutti on hyvä! Mä usein pyydän, että ajetaan vähän jotain kiertoreittiä. Autossa on jotenkin niin turvallisen ihanaa vaan olla.
Kaunista, kaikessa arkisuudessaan. <3 Ei niiden treffien tarvitse ollakaan mitenkään alleviivatusti just treffit, et olis pöytäliinaa, viiniä ja kuin itsestään soljuvaa henkevää keskustelua (NOOT). Käsikädessä kikatellen ikeassa on hyvä ja oikein. Mies kun tulee kotiin kahden viikon reissultaan niin mulle riittää alkuun deittipaikaksi vaikka kotisohva, jos sentään istutaan sen samassa päädyssä.
Niin on iloiset ilmeet heillä kuvassa. Pus!
Sylvia
Joo! Noilla pöytäliinadeiteillä meinaa olla jotain paineitakin. Että kun nyt ollaan tässä treffeillä, niin pitää olla kivaa ja hempeetä ja sellasta kun elokuvissa. Eikä ikinä oo. Ruoka on pahaa, tai menee väärään kurkkuun ja mukulat soittelee. Parempi lähteä rennosti reissuun ja katsoo mihin se riittää. 😀
Hih, pus!
He-hee, meidän parisuhdetta hoidetaan kaatopaikalla. Sinne kun on sen verran lyhyt matka, että lapset jää kotiin, mut sit kun oikein aletaan hommiin, niin niitä käyntejä tulee aina useampia 😉
Hei tää on kyllä paras! Toi on sitä arjen romantiikkaa! <3
mä oon ihan erilaisessa elämäntilanteessa ja ihan eri-ikäinen kun sinä. oon 18v, vielä (kuukauden verran) opiskelija enkä oo parisuhteessa, lapsista puhumattakaan. silti sun postaukset osuu ja uppoo joka kerta, niin hyvää ja rehellistä tilitystä ettei näistä voi kun tykätä!! kiitos ja ihanaa kevättä teiän poppoolle!<3 täälä seinäjoella sataa tällä hetkellä lunta taivaan täydeltä mutta eiköhän se kevät joskus vielä tuu. ;D
Apua! Ihana kommentti! Suuri kiitos Laura, meni ihan kylmät väreet, tuli niin hyvä fiilis. <3
Terkkuja Seinäjoelle ja tsemppiä kevään opintoihin! Ihanaa kevättä! 🙂