Luulette tietysti, että kerron jutun uhmaikäisen heittäytymisharjoituksista julkisella paikalla. Tällä kertaa kuitenkaan en. Kyseessä on mun ihan ikiomat itkut ja potkut.
Tämä loppuviikko ei juurikaan antanut, mutta otti kyllä. Jopa niissä määrin, että se lamautti ajatukset, tekemisen ja jopa jalat. Eilen tullessani kotiin olin täysin turta. Alakulo ryöpsähti itkuna ja vollottelin illan pussilakanani kulmaan naamioiden kaiken Vain elämää-liikutuksen piikkiin. Aamulla koitin raottaa silmiäni turpoluomien takaa hyvin johannesvirolaismaiseen tyyliin, mutta vasta puoliltapäivin taisin näyttää jokseenkin itseltäni. Siinä sitten lärvi turvoksissa kyselemään, että oliko plussakorttia ja tarviitko pussin. Olin varmaan helvetin reippaan näkönen.
Päättäessäni viikon kuudennen työpäivän lampsin kotiin ja sain kerrankin purettua vitutuksen johonkin järkevään ja siivosin raivolla kaatopaikkaa muistuttaneen keittiön. Jaksoin vaivata pizzataikinan ja avasin siiderin. Huomenna ajattelin pääosin nukkua.
Ei siis mitään kovin nokkelaa tällä kertaa. Jos nyt koskaan. Mutta mä olen tunneasioissa vähän tällänen höyryjyrä ja mun on kamalan vaikea esittää muuta, jos harmittaa niin, että ohimoita pakottaa.
No, kohta elämä taas tasaantuu ja hommat rullailee normaalisti. Mutta nyt vielä avaan toisen sidukan ja masennun rauhassa. Kyllä elämä on joskus aika epäreilua!
-Päivi-
Kuvassa omenoita. Älkää kysykö.
Hö, odotin kuvaa Vironperän kuninkaasta 🙂
Hitto, kun en tajunnu ottaa! Yritin kuitenkin toteuttaa toiveen seuraavassa postauksessa. 😉
Mua jäi kiinnostamaan, että mikä niin kovin harmitti? Tosin itse tunnustaudun samanlaiseksi tunnehöyryksi. Julkisesti en paljoakaan näytä mutta kotona saattaa viikon päätteksi tulla itku jos mistäkin poikkinaisesta sanasta joka jäi mieleen viikonvarrelta.
Ps. Mulla tuli kanssa aamu ärräpään tuloksena 2 peltiä pizzaa. Nyt tuolla odottaa se ja punkkulasi ja eilinen vain elämää. Kunhan toi 5 vee nyt vaan nukahtaisi…
No tää on valitettavasti taas siinä kansiossa “ei voi kirjoittaa”… Siksi en valitettavasti voi avata tarkemmin. Kunpa voisinkin.
Mäkin harvoin julkisesti hajoan, mutta perjantaina tapahtui sekin.
Mutta jospa uusi viikko tois jotain positiivista..? Toivotaan.
Eiköhän meillä kaikilla naisilla ole joskus noita “Itku, potku, raivari”-päiviä!? Tuo naisen mieli kun vaan on niiiiin ailahtelevainen. Mulla ainakin on ja välillä v*****taa ja rankasti ja sen kyllä sitten huomaa kaikki, hih…
Juup, näin se on! Tää oli ehkä sellanen surusta vitutukseen -henkinen keissi. Mut kyllä täältä noustaan!
Kivoi ompui!! Pus pus..
Haha, eik olekki!? 😀