Minä olen ihan tavallinen ihminen. Äitini ja isäni tytär, yhden veljen sisko, toisen veljen siskopuoli. Yhden miehen vaimo. Kolmen lapsen äiti. Muutaman naisen ystävä.
Käyn töissä viitenä päivänä viikossa. Pesen pyykkiä, tiskaan, laitan ruokaa ja kyselen kokeisiin. Kannustan pelikentän laidalla ja itkeä tihrustan konserteissa. Koitan jaksaa käydä lenkillä useammin, kuin kerran kuukaudessa, ja soimaan itseäni, kun en jaksa.
Syön lapsilta salaa karkkia. Tuskailen pieneksi käyneitä kesävaatteita (sekä omiani että lasten). Koitan saada sentit venymään niin, että edes kengät voin ostaa lapsille uutena. Fuskaan usein tylsistä kotihommista, koska katson muksujen kanssa mieluummin elokuvaa. Elän alituisessa ammatillisessa kriisissä.
Urputan lapsille peliajasta ja siivottomuudesta. Pakotan tekemään läksyt heti koulun jälkeen. Toisinaan väsyneenä annan periksi liian helposti. Joskus itken, kun tuntuu ettei mikään riitä.
Käyn ystävieni kanssa ulkona. Joskus kerran kuukaudessa, joskus kerran kahdessa. Tänään jätin väliin Bella-blogien 3-vuotiskekkerit Tallinnan laivalla, koska lapset tarvitsevat kesävaatteita, eikä varaa ollut molempiin. Tylsiä, mutta pakollisia tavallisen ihmisen valintoja.
Ihan vaan tavallinen ihminen, ihan tavallisine heikkouksineen. Tämän ihan tavallisen arjen lomassa kirjoitan kolumneja ja tätä ihan tavallista blogia. Kirjoitan asioista, jotka naurattaa, jutuista, jotka ärsyttää tai mietityttää. Joskus aihe hyppää eteen kuin tilauksesta ja siirtyy eetteriin vaivatta. Toisinaan aiheita on kaivettava syvemmältä. Välillä postaukset on tiukempaa asiaa, välillä mielipiteitä, joskus ihan vaan lyhyttä arkihöttöä. Mitä milloinkin tulee mieleen ja mistä kulloinkin haluan kirjoittaa.
Kirjoittaminen on tällä hetkellä ainut ja aikaavievin harrastukseni. Työpäivän jälkeen avaan jo aika rutinoituneesti kotikoneen ja alan kirjoittaa. Se ei ole koskaan haitannut mua. Kirjoittaessani olen aina kotona ja lasten tavoitettavissa ja voin keskeyttää homman koska tahansa.
Mutta enhän mä tätä tekisi, jos en tästä tykkäisi ja saisi tästä niin valtavasti. Tämä on mulle terapiaa. Vertaistukea ja paikka, josta minäkin saan ajattelemisen aihetta. Mulla on ihan huikea lukijakunta. Tuntuu, kuin jo tuntisin Päkkänän, olisin sielunkumppani Sylvian kanssa ja osaan hiukan jo aavistella, mitä Veera tai Karjakko kulloinkin kommentoi. Ja niin monet muut ihanat. Se, että niin moni teistä on seurannut mukana jo vuosia, on jotain aivan käsittämättömän hienoa. Ja kuinka lohdullista ja helpottavaa onkaan kuulla, että muissakin kodeissa painitaan samojen asioiden kanssa. Ja jos kun on kriisi, te laitatte usein asiat oikeaan perspektiiviin.
Mä en laske bloggaamiseen kuluvaa aikaa, mutta uskoisin viikottaisen ajan ylittävän kuitenkin kepeästi 10 tuntia. En ole myöskään koskaan kokenut sen olevan mistään muusta pois. Tämä on mulle tärkeä, oma juttu. Koen, että mulla on oikeus tehdä tätä juuri niinkuin teen, juuri näin. Satunnaiset yhteistyöpostaukset eivät vähennä arvoa toisilta kirjoituksilta ja joskus postaus saattaa koostua vain muutamasta sanasta ja kuvasta, jonka haluan jakaa just teidän kanssa. Koska tiedän, että te ymmärrätte.
Joskus, harvoin mutta joskus, kaipaan vapaita iltoja. Mietin, olisinko urheilullisempi, jos aikaa olisi enemmän, tai mitä tekisin, jos en kirjoittaisikaan. Mikä on tietysti ihan turhaa. Koska jos ihminen löytää edes yhden asian, josta nauttii ja jota haluaa tehdä, siihen käytetty aika ei mene koskaan hukkaan.
En kirjoita tätä virtuaalihalien tai sympatian toivossa, enkä odota kommenttiryöppyä, jossa mua vaaditaan jatkamaan samaan malliin. Sen teen joka tapauksessa. Halusin vaan herätellä joitain kommentoijia siihen, että ruudun tällä puolella on ihan tavallinen nainen, tavallinen äiti, tavallinen ihminen, tavallisine murheineen. Sellainen, joka voisi kuulua varmaan useimpien tuttavapiiriin. Joka nyt vaan sattuu jakamaan ajatuksiaan ja elämäänsä tällä julkisella foorumilla.
En kaipaa neuvoja ajankäyttööni, tai halua kuulla, kuinka ääliömäinen lukijatapaamis-ideani on. Varsinkaan keneltäkään, joka ei uskalla asioita omalla nimellään kertoa. Mä olen monta kertaa osoittanut haavoittuvuuteni täällä, kertonut avoimesti kipeitä asioita ja myöntänyt vajavaisuuteni. Vaikka kuinka haluan jättää pahat kielet omaan arvoonsa, tuntuuhan se kipeältä, että joku noilla asioilla haluaa loukata. Ja voi, kuinka paljon olen jättänyt kertomatta! Blogivuosiin on mahtunut iso läjä äärimmäisen kipeitä asioita, joista en ole kirjoittanut sanaakaan. Ihan niinkuin kenellä tahansa tavallisella ihmisellä.
Mutta kaipa nämä blogit on niitä aikuisten hiekkalaatikoita. Jonkun on joskus vaan ihan pakko heittää hiekkaa toisen silmille.
Joskus näihin jaksaa suhtautua enemmän huumorilla ja onneksi, onneksi nämä ovat satunnaisia lieveilmiöitä. Mutta toisinaan tuntuu vaan, että mikään ei riitä. Vaikka yrittäisi kuinka kehittyä, tehdä enemmän ja paremmin, on aina joku, joka ampuu alas. Eihän kaikkien tarvitse, eikä voikaan tykätä. Mutta miksi ihmeessä kukaan viitsii seurata blogia, joka ainoastaan ärsyttää? Luulisi ajalle olevan parempaakin käyttöä.
No. Joka tapauksessa Spurgulenkkeily järjestetään suunnitellusti. Ja lapsiinkin keskityn ihan entiseen malliin. Teidän, joita kirjoitukseni nyppivät, kannattaa ihan oikeasti siirtyä muille sivustoille. Jos välttämätön tarve on jostain urputtaa, vauva.fi lienee oikea osoite.
Tai voitaisko me ihan tavalliset ihmiset vaan olla hyviä toisille, ihan tavallisille ihmisille?
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Voi kuule.
Ja sitten kun sanot, että mene muille foorumeille, jos ei jutut kiinnosta, niin olet liian herkkähipiäinen ja loukkaannut kaikesta.
On tää oikeasti ihan vitun outo harrastus.
Tää on ihan pimeetä hommaa, oikeesti! Mutta onneks teitä muwuja on siellä. <3
Kukas meidät äidit sitten repii jostain suosta, jos meillä ei saa olla mitään omaa juttua. Mä istun koneella ja teen läksyjä ja läksyjä. Nyt toki kevään viimeinen koulupäivä jo takanapäin ja vain yksi tehtävä tekemättä. Silti otin kesälle harjoitteluraportin tekemisen, että sekin olisi joskus tehtynä. Kaikki tämä aikahan on tietenkin pois lapsilta.. Ja paskanmarjat, ei kai mun tarvi kaikkea töiltä liikenevää vapaa-aikaa niiden kans viettää?? Ja hyvinpä noi on nyt oppinu ruokaakin tekemään ittekseen. Ja kasvaa niin vietävää vauhtia, että koko ajan pitää olla vaatteita ostamas. Kyllä ne saa sen oman osansa, niin sun kuin munkin lapset. Ja toisinaan mieskin siinä sivussa 🙂
Vaikka et näin halunnukkaa kommentoitavan, jatka silti samaan malliin. Näitä on niin kiva lukee ja naureskella 🙂
Mustakin pelottavampaa on se, jos niiden lasten kanssa pitää viettää 24/7. Ja vaikka aina kaipaa enemmän sellaista aikataulutonta, rauhallista perheaikaa, ei se tarkoita, etteikö perheen kanssa viettäisi aikaa koko ajan. Ihmiset on outoja.
Mä lupaan jatkaa samaan malliin! Kiitos kommentista. 🙂
Nostan hattua heille/teille jotka uskallatte julkisesti avautua asioista. Netti on niin julma maailma nimettömine kommentteineen ja arvosteluineen että minä en kestäisi. Tulis pahaa mieltä ja kiukkua . On kummallista että nimettömänä voisi unohtaa käytöstavat ja sen että ihmisiä kaikki ollaan näytön molemmin puolin. Onneksi täydellistä ihmistä ei ole eikä kaikki ole samanlaisia . Mulla ainakin menis hermo jos itseni kaltaisten sähläkkeiden kanssa pitäisi elää kotona ja töissä . Lippu korkealle ja jatka Mutsi samaan malliin .
Ja mähän olen siis päässyt tositosi helpolla. On niitäkin blogeja, joissa käydään ihan jatkuvasti aukomassa päätä. Sellasta mä en varmaan kestäis ja monesti mietin, että nuoremmilla bloggareilla on joko pirun hyvä itsetunto tai sitten ovat vaan tottuneempia tohon meininkiin.
Onneks tosiaan ollaan kaikki omanlaisiamme. Hyvässä ja pahassa. <3
Yksi uusimmista lukijoista tsemppaa! Ihanan rehellinen & elämänmakuinen blogi! Löysin tänne, kun muutit Bellablogeihin. Spurgulenkki kuulosti hauskalta ja ennenkaikkea rohkealta! Uskon, että siitä tulee huippua.. itse olen ehkä “hieman” kohderyhmän ulkopuolella (pitkän matkan lisäksi), kun en voi lenkkeillä, enkä myöskään käytä alkomaholia (yöelämästä puhumattakaan) 🙂 mut seura varmasti olis hyvin piristävää =).
Niin hienoa, että oot löytäny mukaan tänne ja jaksat kommentoidakin ahkerasti. 🙂 Mä lupaan päivittää spugeilusta ahkerasti someen, jotta voit ainakin olla hengessä mukana. 🙂
Oiks, minä nyt kipaisin kommentoimaan – vaikka olen siinä niin heikko. Ehdottomasti olet jotain ainutlaatuista – en nyt löydä sanoja. Luen tekstejäsi ja niin tempaudun mukaan teidän melskeeseen. Älä koskaan lopeta olemistasi – sinä – sellaista ei ole toista!
Voi kiitos, ihana Ilona. <3 En tiedän ainutlaatuisuudesta, mutta oma itseni olen ja tällaisena pysyn. Sehän tämän kaiken alku, juuri ja pointti on. 🙂
Päivi!
Oot niin ihana! Ja just tuommoisena kun oot 🙂
Hali!
Voi Kirsi! Kiitos! <3
<3
Kissi Vähähiilari motivoisi näin:
"Iskee, iskee, hakkaa, hakkaa, eestä ja takkaa, ikinä en lakkaa!"
En kestä! Just noin! 😀
ihana Päivi!
On niin mahtavaa lukea sun juttuja, tavallista arkea eikä mitään feikkejä..auttaa mei muitakin jaksamaan ja venyttämään senttejä . Onneksi on Nakit ja mutsi!
Komppaan täysin, Nakit ja Mutsi on yks mun lempiblogeista! Luen usein ( mut kommentoin erittäin harvoin), sinä osaat kirjoittaa niin hyvin ja hauskasti. Ja sitä paitsi nämä elämänmakuiset blogit on ihan parhaita, niitä kiiltokuvablogeja on jo ihan tarpeeksi. Ihmiset osaa olla vaan niin kovin julmia toisilleen, vallankin nimettömänä netissä…
Ja kiitos myös “ihan tavallinen äiti”! Kaunis kommentti, tuli niin hyvä mieli. Mahtavaa, että olette kaikki täällä. <3
Kiitos! Venytellään senttejä (ja stretch-housuja) yhdessä ja koitetaan pysyä järjissämme! 😀
Kurjaa kun pahoitit mielesi, olkoon se jo pois pyyhitty.
Itse koen yhdeksi äidin tärkeimmistä tehtävistä rakastaa paitsi lapsiaan myös itseään ja näyttää sen myös niille lapsille. Tervettä itsekyyttä. Aikuisella ja vanhemmalla pitää/saa olla omia intohimoja, kiinnostuksen kohteita ja myös lupa käyttää näihin aikaa. Meidänkin elämä on tärkeä ja ainutkertainen.
Meillä oli eilen sellainen ilta että mamma oli mahansa kanssa hummaamassa, isä piti ruokakemut kotona kavereidensa kera ja hoiteli lapset (omat ja yökyläläiset) siinä sivussa. Aamusta nukutti ja koko päivä meni kuin sumussa. Lapset valitteli tylsyyttä, mutta me huudeltiin sängystä et ohjelmatoimisto on tältä päivältä suljettu, viihdyttäkää itseänne. 😉
Parempi huominen sinulle, niin tavallinen, niin erityinen Päivi.
On pyyhitty pois jo! Kirjottaminen helpottaa uskomattoman paljon. Ja tietysti teidän ihanat viestit. <3
Mä olen ihan samaa mieltä. Oma aika ja oma juttu on ihan avainasioita vanhemmuudessa. Kyllä äitien ja isienkin kuuluu pysyä myös naisina ja miehinä vanhemmiksi tulonsa jälkeenkin. 🙂
On se kyllä kumma kun pitää käydä toiselle päätään aukomassa ja mieltä pahoittamassa.Pitäisi vain mölyt mahassaan,vaikkei miellytä. Kävin kurkkaamassa yle Areenasta uusikaupunki jakson ja hyvältä vaikutti,kaupunki ja sinä! Spurgu lenkki kuulostaisi myös niin kivalta,mutta vähän auki on lasten hoito asiat vielä.
Sitä mä myös ihmettelen. Jos mä jään jonkun blogin lukijoista pois, en mä sitä mene sinne kovaan ääneen huutamaan ja haukkumaan perään. Mutta kaipa joku sitten saa itselleen jotain, kun saa lytätä jonkun.
Olispa hienoa, jos pääsisit spurguilemaan!!! 🙂
Lifestyle-blogeissa ja perhelehdissa kaikki kirjoitetaan parhain pain, saumattomasti ja onnellisesti, vaikka todellisuus ei koskaan ole sellaista. Sit jos joku rohkea poikkeaa tasta normista, joku saakelin neropatti tulee nimettomana halveksimaan ja patemaan. Spurgulenkki on helvetin hyva idea ja kylla se mun mielesta kandee vetaa ilman lapsia!???Halaus ja hyva Viro!!!?
Sä oot Aino niiiin huippu! Ainahan noita neropatteja löytyy, varmaan joka blogiin. Ja vaikka sen tietää, kyllä se aina enemmän tai vähemmän satuttaa. Ehkä joskus oppii oikeesti olemaan välittämättä.
Halit! 🙂
No mitä mää ny sanon?
No kehun tiätysti hirmusen paljo!
IIiiik, oot ihana! <3
Hyvää huomenta täältä Teneriffalta <3
Hieno tuo kirjoituksesi <3
Olen kotoisin Uudestakaupungista, mutta tosiaan asun täällä Teneriffalla. Tämä on jo 6. vuoteni täällä. Tykkään kovin blogistasi, ja siitä, millainen sinä olet 🙂 Ja se spurgulenkki-idea on hauska 🙂 Jos asuisin vielä siellä, niin aivan varmasti tulisin sinne lenkille.
Helppoa sanoa, että älä välitä pahan suovista ihmisistä. Mutta sanon sen nyt kuitenkin, että älä välitä. Itse olen törmännyt niihin ihmisiin koko elämäni ajan. Valitettavasti tuntuu, että niitä on maailma täynnä. Ei kukaan toinen ihminen, eivät edes ne lähimmät, voi tietää syvimpiä ajatuksiamme ja tunteitamme. Itse olen usein yrittänyt näyttää, että kaikki on hyvin, vaikka ei olekaan ollut. Sellainen kuluttaa kovasti voimia. Minun elämääni on mahtunut vaikka mitä. Niin paljon kaikkea, että olen sanonut, että jos kirjoittaisin kirjan elämästäni, kukaan ei uskoisi sitä kaikkea todeksi.
Itse aloitin oman blogin vasta hetki sitten, ja olen yllättynyt, miten hauskaa sitä on pitää. Se helpottaa minua, kun voin kirjoitella, ja laittaa juttujani sinne, kun asun täällä näin kaukana "kotoa", ja kun tuo minun mieheni on tuollainen, että valittaa, että puhun liikaa, niin pääsen sitten pälättämään blogissani.
Jos sinua kiinnostaa nähdä minun elämääni, niin minun blogini löytyy osoitteesta: http://katriinatenerife.blogspot.com.es/
Lämpimin halein, Katriina <3
Näinhän se on. Ilkeitä ihmisiä on aina ja joka puolella. Ja vaikka kuinka ajattelee, että antaa juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hankala niin on lopulta tehdä. Jokainen ilkeä kommentti tuntuu kuitenkin pahalta, vaikka miten yrittäisi nauraa päälle.
Mutta koitetaan totutella. Ja ihanaa kesää sinne Teneriffan aurinkoon! 🙂
Sä olet mahtava hei, juuri tommosena! Piristät kirjoituksillasi ainakin mun päivän ?
Voi kiitos, Kaisa! Ihanasti sanottu! <3
Phah, kateellisten panettelua! Aina, jos jollain on jotain mistä olla edes hitusen ylpeä, niin ihan varmana joku toinen tulee ja lyö maihin. Maailmasta löytyy aina joku niponipo hiekkaa syvällä vakosessa -tyyppi, joka jaksaa muistuttaa, ettei koskaan saa iloita mistään tai keksiä mitään kivaa ja pitää aina olla kangistunut kaavoihin.
Se on se “julkisuuden” hinta, että jokaisella on oikeus (muka) tulla kertomaan, miten joku asia on nyt tehty ihan väärin. Just luin ihananihanan Cristal Snown fb-sivua, missä hän avautui just tästä samasta aiheesta.. että miksi ihmeessä pitää tulla avautumaan ensinnäkin ihan vieraalle ihmiselle, jos ei jostain nyt satu tykkäämään? Onko se just se, että kun ollaan julkimoita, niin heidän pitää sitten kaikki kritiikki kestääkkin ja heille on helpompi se kaikki suoltaa? Emmä tajua, outoa mun mielestä ja noloakin, kun ei voi pitää suutaan supussa 😛
Mutta joka tapauksessa hyvää ja lämmintä ens viikkoa, toivottavasti sielläkin on mahtavat kelit! :3 Oot huippu!
No just niin. Ja oon miettiny tota kateutta paljon. Ku mä en näe omassa elämässäni mitään kadehtimisen arvoista. Mutta kaipa sekin on katsojan silmässä. Onhan mulla ehjä perhe ja koti, jota rakastan. Ja oon vähän kai hullunrohkea, kun suollan täällä tätä tarinaa.
Mutta että joku olis kateellinen mulle? Tosi vieras ajatus.
Ja sit Cristal snow, maailman ihanin! Voin vaan kuvitella, kuinka paljon se saa kestää kaikkea kuraa, kun ei missään nimessä ole sellaista helppoa ja mautonta vaniljaa, vaan rohkeesti juuri sellainen kuin on.
Ihmiset osaa olla tosi julmia. Ja se on surullista.
Kiitos kuitenkin, että te olette niin kannustavia. Se merkitsee paljon. <3
Voi että, joko taas joku munailee somessa?! On se kyllä, kun joillain on niin paljon ylimääräistä aikaa, että voi nähdä vaivaa muiden asioista… Täällä tuli paljon hyviä kommentteja yllä, komppailen niitä ja sanon vielä, että oot kyllä paras!?
Joo, blaaah! Aina on näitä urpoja. Jotenkin niitä olis opittava sietämään ja onkin. Mutta aina ne silti satuttaa.
Ja kiitoskiitoskiitos! Ite oot! <3