Äh! Tää on niin tyypillistä mulle. Innostun ihan himona jostain, yleensä lomalla, lähden toteuttamaan suurella pieteetillä, kunnes lopulta arki vesittää hattaraisiin haaveisiin perustuvan ideani ja koko homma kompastuu omaan mahdottomuuteensa. Niinku vaikka tää legendaarinen villasukkahaaste (ensimmäinenkään vielä valmis…) tai nyt tämä uudenvuoden tienoilla innostanut lukuhaaste.
Hyvästit haasteelle vilkutettiin oikeesti lopullisesti jo joskus kesällä. Lomalla luin paljon, kuten aina, mutta jotenkin arkeen puskin taas niin innokkaasti kaikkia hommia ja puuhia päin, ettei lukemiselle jäänyt aikaa. En ole kesän jälkeen lukenut siis yhtään kokonaista kirjaa. Harmittaa ihan hulluna, mulle kun lukeminen on aina ollut kovin tärkeää, kuten blogia seuranneet varmaan tietävät. En ole vain iltaisin jaksanut. Lukea tai edes tuijottaa telkkaria.
Kovasti kehuttu Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on ollut yöpöydällä kesken jo useita viikkoja. Edennyt sellaisella “aukeama illassa” -meiningillä. Eli ei ollenkaan. Olen odottanut sitä sopivaa lukumielentilaa (te lukijat tiedätte, mistä mä puhun!), mutta uni kaappaa iltaisin, jo ennen kuin ehdin kansia avata.
Viime viikolla postipoika kiikutteli meille Anna Perhon uuden opuksen Työ x perhe = Superarkea 2*. Lähtökohtaisesti en ole mikään suuri Perho-fäni, vaikka supermuijan kirjoituksista ja kirjoitustyylistä kovasti pidänkin. Aavistuksen skeptisenä lähdin kirjaa selailemaan. Luinkin ohimennen 10…20…30… sivuja toisensa perään. Tuosta vaan, jonkun muun homman lomassa. (tällasta en harrasta lainkaan, pyhitän lukemiseen aina oman ajan.. siksipä en olekaan hetkeen lukenut)
Uskomatonta, että joku voi kirjoittaa niin jouhevasti. Ja periaatteessa sellaisia ihan päivänselviä asioita. Niitä, jotka jonkun on vaan ruuvattava nuppiin, sitten vaikka kirjan muodossa. Armollista, toisen äidin kirjoittamaa tekstiä. Ihan tavallisesta arjesta, ihan tavallisista arkipäiväisistä tilanteista. Tuntuu helvetin helpottavalta, että joku sanoo vähemmänkin riittävän ja kehottaa luopumaan turhasta syyllisyydestä, se kun ei johda yhtään mihinkään. Ootteko te tutustuneet Perhon Superarkeen?
Laskeskelin nuo haasteen rastit äsken. Kovin mairitteleva ei tuo 15 kirjaa ollut (mä niiiin luulin lukevani enemmän!), mutta onhan se kuitenkin jotain. Ehkä mä yritän päästä vaikka pariinkymmeneen vuodenvaihteeseen mennessä. Jos ei muuten, niin joulunpyhinä sitten.
Mites teidän lukuhaasteet? Joko on toinen kierros menossa?
-Päivi
* kirja saatu blogin kautta
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Superarkea on vielä lukematta, mutta tarkoitus olisi se lukaista piakkoin. Mulla on Anna Perhoon sellainen viha-rakkaussuhde. Tykkään sen jutuista niin kirjoissa kuin radiossa, mutta sit tulee joku juttu, että ärsyttää. En tiedä mikä, vai se kun Anna on vaan niin aikaansaava ja kärkevät mielipiteet omaava tyyppi? Siis kaikkea sitä, mitä itse en ole. Eli pientä kateuttako…?
Ihanaa viikon jatkoa, ja ihan iisisti kaikkien haasteiden kanssa. Voisinkin haastaa sut chillailemaan oiken kunnolla 😀
Joo, se voi muuten olla just toi kateus, mikä hiukan ärsyttää! Vähän sama ku Anna-Leena Härkösessä. Tykkään ja en samaan aikaan!
Mä koitan yrittää chillausta! 😀
Mä innostuin sun blogin kautta tästä lukuhaasteesta. Haastoin edelleen äitini, joka sai homman valmiiksi varmaan pari kuukautta sitten. Itse olen lukenut ehkä just 15 kirjaa… Mutta päätin jo kesällä, että jatkan samaa listaa vielä toisen vuoden 🙂 Josko sitten tulisi valmista! Nyt osallistuin Facebookissa järjestettyyn marraskuun lukuhaasteesteeseen, jossa luetaan joka päivä 30 sivua kaunokirjallisuutta. Tässä olen pysynyt mukana, vaikka joinain päivinä onkin tehnyt tiukkaa ehtiä tuohonkaan lukumäärään.
Aaah, ihan mahtava uutinen, että myös sulla on samanlaisessa vaiheessa hommat! Kiitän vertaistuesta!
Arrh, kirjoitin pitkän viestin, ja sit tilttas! Joten alusta… Niin, mä en siis kykenisi ikänä mihinkään villasukkahaasteisiin, mutta tää lukuhaaste oli mulle kyl erittäin luonnollinen ja helppo. Lukeminen on ollut aina henkireikä ja nyt on tullut vähän avarrettua maailmaa sen suhteen, ettei aina lue samoja hyväksi havaittuja, vaan kokeilee uusia genrejä ym. Nyt on mulla menossa kirja nro 60. Tosin yksi haastekirja puuttuu edelleen. Kirja, jota äitisi rakastaa odottaa nyt kyllä jo postissa, mutta sen selvittäminen oli sinänsä yksi haaste, kun en oikein kovin hyvissä välilöissä ole äitini kanssa. Mutta ei jää nyt siitäkään kiinni, kun sisko sen tiedon lopulta suostui mulle hankkimaan..
Aikaa lukemiselle yritän etsiä joka välistä. Päivät olen kyllä kotona, mutta lapset iältään 4, 3 ja 1 joskus meinaa rajoittaa harrastusta. Puolipäivähoito kahden isomman kohdalla antaa päivisin muutaman tunnin lukuaikaa, tosin joskus täytyy jotain huushollaamistakin harrastaa ym..
Mutta ei kai se niin justiinsa oo, vaikka haaste jatkuisi vähän kauemmin! Luet ku ehdit, tai kun on sellainen pössis. Ei aina ehdi/jaksa/huvita. Ja miten nyt oon ymmärtänyt, on sulla vähän jotain muutakin puuhaa, kun tarttua kirjaan takkatulen ja viinilasin kera?!:D
Joo, sillai on tehtävä! Oon aina ollut toisaalta sellanen tuurilukija, että tarviin jotenkin rauhallisen ja rennon fiiliksen lukemiseen. Jos asioita on liikaa kesken tai muuten stressaa, en oikein saa luettua.
Sulla on hyvin tullu luettua! Ihan mahtavaa! 😀
Just laskin toissapäivänä että 40 kirjaa plakkarissa.
60 lienee mahdottomuus, se viimevuotinen 52 ehkä juuri ja juuri mahdollista,
mikäli nyt oikein skarppaa loppuvuoden.
Tuossa lukuhaasteessa oli mielestäni ongelma se että koin sen hieman liian rajoittavaksi … halauan lukea mitä mieleen juolahtaa ja mihin saan vinkkejä ystäviltä, blogeista, lehdstä … se että pitää lukea jostain tietystä annetusta aiheesta olikin se vaikea.
Päätin siis tuon listan hylätä ja tavoitella sitä 52 kirjaa.
Katsotaan kuinka käy kun tässä sitä taas ruudun takan notkutaan!
Anna Perho täytyy ehdottomasti lukea, kiva kuulla että imaisee mukana.
KonMari yöpöydällä myös, samoin Happy End. Ja viisi Enni Mustosta.
Että sillain täällä, suunnitelmat on ainakin kohtuu hyvät (: