Yhteistyössä Tele Finland
“Nyt sit välillä naama irti siitä luurista!” tulee ainakin mun välillä kivahdettua muksuille. Koska totta on, että välillä kännykkä tuntuu todellakin kasvaneen käteen kiinni. Eikä pelkästään lasten, vaan myös meidän aikuisten. Näytön tuijottamisesta tulee naputettua perheelle tasaisin väliajoin ja useammin kuin kerran päivässä kehotettua muksuja tekemään mieluummin “jotain järkevää”.
Todellisuudessa kuitenkin se, mistä jo minäkin, itseäni kovin nuorekkaana ja digimeiningeissä mukana olevana, olen auttamattomasti pudonnut, on se fakta, kuinka tärkeä väline puhelin lasten ja nuorten sosiaalisten suhteiden ylläpitoon on. Meistä vanhemmista täysin typeriltä tuntuvat suorana kaverille lähetetyt naamanvääntelykuvat tai “meen nyt suihkuun ja tuun sit” -videot vahvistavat ystävyyssuhteita varmasti vastaavaan tapaan kuin 90-luvulla kirjevihot. (kai muistatte vielä?!)
Tämän postauksen yhteistyökumppani Tele Finlandin teettämän tutkimuksen mukaan juuri lapsilla ja nuorilla puhelin on tärkeässä osassa myös ystäviä tavattaessa ja se omalta osaltaan vahvistaa yhteisöllisyyttä. Meillä ainakin sohvalla makoilee kasassa välillä kokonainen teiniarmeija kikattamassa samalle tube-videolle tai kuuntelemassa musiikkia samasta luurista. Se, mikä saattaa tuntua meistä vanhemmista epäkohteliaalta ja siltä, että keskitytään vain virtuaalimaailman eikä todellisuuteen, onkin nuorille täysin luonnollista. He ovat digiajan multi-taskaajia, jotka pystyvät olemaan yhtä aikaa läsnä sekä verkossa että todellisuudessa.
Meillä puhelinta ja muita laitteita saa käyttää aika vapaasti. Mä en usko ruutuaikoihin, etenkään kun en pysty niitä kuitenkaan valvomaan. Tai tiettyjen palvelujen kautta varmaan pystyisin, mutta haluan mieluummin opettaa lapsille vastuuta sallimalla käyttöä vapaammin kuin sanelemalla käyttöä oman mieleni mukaan. Jokainen muksu on saanut oman puhelimen 7-vuotiaana ja alkanut harjoitella käyttöä pikkuhiljaa. Tärkeämpää musta olisi tietää, mitä lapset kännyköillään puuhaavat kuin rajoittaa pelkästään verkossa vietettyä aikaa. Useimmiten lapset ovatkin kehityksen kelkassa paljon paremmin kuin me vanhemmat ja useammin kuin kerran olen joutunut kääntymään 13-vuotiaan puoleen, kun en ole taas tajunnut jotain ja videotkin lagaa.
Itse äitinä toivon, että lapsista kasvaa diginatiiveja, joille verkottuminen, multi-taskaaminen ja nopeus ovat luonnollinen osa sekä työ- että vapaa-aikaa. En allekirjoita huolia siitä, että tämä nykynuoriso ei osaisi käyttää enää sähköpostia tai soittaa perinteisiä puheluita, koska tulevaisuudessa koko sähköpostijärjestelmä tulee varmasti hukkumaan muiden, nopeampien viestimien alle ja muistuttamaan kankeudessaan kirjoituskonetta. Itse hoidan nyt jo nopean viestinvaihdon myös työasioissa mieluummin Facebookin messengerillä, WhatsAppilla tai Twitterin yksityisviestillä ja tuskin tuleva polvikaan kokee suurta hinkua palata kankeampiin järjestelmiin.
Ja juuri tästä syystä meillä lapset saavat kulkea luurit kädessä ja opetella tulevaisuutta. Kun se teknologia on luonnollisena osana arkea ja kasvua, sekä kotona että koulussa, ei ensimmäisessä työpaikassa mene sormi suuhun digipalveluiden kanssa. Koulussa käytetään meidän kokemusten mukaan kännyköitä opetustarkoitukseen, kuten tiedonhakuun jo enenevässä määrin, mikä on pelkästään hyvä. Aika harva sitä nykyään odottaa pääsevänsä kotiin koneen ääreen tarkistamaan sähköpostia tai muita tietoja. Onneksi.
Lapsille puhelin on tutkimuksenkin mukaan äärimmäisen tärkeä kapistus, eikä todellakaan pelkästään videoiden tai pelien takia, vaan ennen kaikkea sosiaalisten suhteiden ylläpidossa. Huolet, murheet ja ahdistukset, samoin kuin ilot ja riemut on jaettavissa kännykän avulla kavereille välittömästi ja myös äärimmäisen tärkeä vertaistuki on aina lähellä. 10-vuotiaalta kysyttäessä puhelimen tärkeimpiä ominaisuuksia, hän vastaa spontaanisti, että viestien lähettäminen ja puhelut. Niin kivoja kuin videot, pelit ja musiikki siis ovatkin, tärkeimpänä pidetään sosiaalisuutta. Se meiltä vanhuksilta ehkä joskus unohtuu.
Jos oma digi-ikä mietityttää, kannattaa käydä tekemässä Tele Finlandin hauska Digi-ikä -testi. “Neljägee-Nelli” täällä vinkkaa myös, että testin lopussa voi osallistua kisaan, josta voi voittaa uudet luurit koko perheelle!
Mites teidän lukijoiden perheissä kännykänkäyttö? Suositteko aikarajoja ja kuinka hyvin teillä ollaan perillä siitä, mitä kaikkea kännyköillä puuhataan?
Me lähdetään nyt kiharapään koristurnaukseen Turkuun. Ja kaikki saa ottaa kännykät mukaan.
-Päivi
Yhteistyössä Tele Finland
Meillä on aika vapaata kännykän käyttö. Kouluaamuja edeltävinä iltoina luurit tuodaan keittiöön klo 22 ja saavat latautua siinä yön, aamulla töihin lähtiessäni kuljetan kännyt herätyksen takia huoneisiin. Eli yöajan olen rauhoittanut. Välillä aamulla vilkaisen näyttöjä ja huomaan kuinka on viestejä tullut jopa kymmeniä. Mutta tämä käytäntö meillä on ollut viime kevättalvesta lähtien, ja se on osa arkipäiväistä elämää, eikä aiheuta ‘enää’ ongelmia. Jos menemme perheen kesken vaikka vaeltamaan tms, niin kännyt on mukana kuvaamista varten, monesti ei oo nettiä missään korvessa käytettävissä. Huomautuksia saan jälkikasvulta siitä, että nettinopeudet on liian hitaat.
Tuon saman olen huomannut välillä muksujen puhelimista aamuisin, että yön/illan aikana tulleiden viestien määrä on uskomaton. Meillä pienemmät pyritään rauhoittamaan nukkumaan yhdeksältä, jonka jälkeen puhelimia ei ole lupa käyttää, ja jos jotain hyvää taaperoaikaisista tiukoista päivärytmeistä oli (mää vihasin niitä!), lapsissa ne istuvat aika tiukasti. Nukkumatti noutaa ajoissa ja puhelimet saa olla rauhassa. Teinillä tosin on jo erilainen rytmi, eikä häntä vielä ysiltä sänkyyn pakoteta, kun ei uni tule kuitenkaan. Mutta kymmeneltä luuria ei ole lupa käyttää. Tosin tästä tiedän välillä lipsuttavan…
en usko minäkään ruutuaikaan, koska aina tulee jotain tarkistettavaa /selvitettävää /näytettävää – olisi naurettavaa rajoittaa aika minuutilleen. Ja mitä tehdään tilanteessa, jossa lukioikäinen tutoroi kaverilleen matikantehtäviä pelialustan pikaviestimen tai ääniyhteyden kautta?
Jotenkin koen silti painetta kehitellä jotkin järkevät säännöt ja tavat tähän nuorison nettinotkuntaan…
Joo, mä ymmärrän sun pointin! Ja tavallaan ajattelen, että niitä sääntöjä tulee tässä matkan varrella, kun kaikki kuitenkin vasta opetellaan tätä digielämää. Tietysti jatkuvaa valvomista ja oman lapsen tuntemista se myös vaatii, koska ainakin omistaan kyllä huomaa, koska se sopiva raja ylittyy. Kun perhe on yhdessä ruokapöydässä, sinne ei (enää) tuoda kännyköitä, mutta ei myöskään lueta, vaan keskitytään toisiimme. Nämäkin tulleet ajan kanssa. Mutta ei se ihan yksinkertainen yhtälö kokonaisuudessaan ole.
Meillä on kolme poikaa, 14-, 10- ja 7-vuotiaat. Kaikille on hankittu puhelimet ekaluokan alkaessa. Meillä rajoitetaan puhelimen käyttöä useammastakin syystä, Ensiksikin lasten levottomuus kasvaa huomattavasti jos saavat olla rajattomasti eri digilaitteiden kanssa. Varsinkin kaksi nuorinta reagoi selvästi. Myös kinastelua ja toisten ärsyttämistä on huomattavasti enemmän jos ovat saaneet poikkeuksellisesti olla useampana päivänä peräkkäin enemmän laitteiden kanssa, Meillä ovat esim. sunnuntait sellaisia, ettei puhelinta rämplätä kuin “tarpeeseen”. Ts. ei pelata tai katsota videoita. Saattaa kuulostaa vanhanaikaiselta mutta meillä se toimii. Just eilenkin todettiin, että ei uskoisi että meillä asuu kolme poikalasta kun oli varsin rauhallista ja leppoista vaikka kaikki olivat kotona koko päivän. Vanhin käyttää puhelinta kaikista eniten mutta hänkin osaa itse rajoittaa puhelimen kohtuutonta käyttöä. Meillä ei esim. ruokapöydässä kukaan käytä puhelinta eikä myöskään puhu peleistä (vanhempien toive,,,). Muita syitä digilaitteiden rajoittamiseen on mm. molemmin puolinen tarve olla läsnä (lapset ovat itse kertoneet), silmien rasittuminen jne.
Lisättäköön, että lapset ovat kyllä rajoitetullakin ajalla oppineet käyttämään monipuolisesti erilaisia laitteita ja sovelluksia. Meillä tämä systeemi toimii erittäin hyvin ja myös lapset ovat sen hyväksyneet.
Kuulostaa ihan fiksulta systeemiltä! Meilläkin, erityisesti pojalla oli jossain vaiheessa, enemmänkin konsolipelien kanssa levottomuutta ja myös kiukuttelua, kun oli selkeästi saanut pelata liian vapaasti, jolloin alettiin tiukemmin rajoittaa sitä. Nuo pelit ovatkin jääneet melkein kokonaan kännykän varjoon nyt myöhemmin.
Mä en ehkä ole kokenut käyttöä ongelmalliseksi, koska kaikki muksut ovat niin aktiivisia muuten. Kun kaikki muu, niinkuin harrastukset, ulkoilu ja leikkiminen menee vielä kännykän ohi, uskallan antaa käyttää muulloin luureja suht vapaasti. Toki ylilyöntejä on tullut, ja tulee varmasti vastakin, ja niihin puututaan aina tarpeen mukaan. Jännä nähdä, mihin nämä digiajan lapset kehittyvät. Jos muutaman vuoden päästä tuleekin totaalinen informaatioähky ja aletaan suosia askeettisempaa elämää. Tiedä häntä. 🙂
[…] viikko sitten paljastin ensimmäisessä Tele Finlandin kanssa tehdyssä yhteistyöpostauksessa, että meillä lapset saavat käyttää kännyköitään aika vapaasti. Varsinaisia ruutuaikoja ei […]