Mä olen kasvanut huumorilla. Mun isä on jäyhä ja suht pidättyväinen tapaus, mutta omaa loistavan huumorintajun. Veljeni paskoja juttuja jouduin sietämään ihan lähietäisyydeltä elämäni ensimmäiset 12 vuotta ja äiti sitten ehkä enemmänkin seurasi sivusta ja tuhahteli. “Ootte te kans!”
Isoveikan kanssa ollaan pienestä pitäen kuittailtu aika rankasti. Siis enimmäkseen toisillemme. Mutta toki, kun siihen kasvoi, tuli siitä myös mulle jotenkin sellainen hauskuuden normi. Hienoin kuittailu säästetään kuitenkin aina tärkeimmille ihmisille. Ja siten ne läheisimmät myös tunnistaa. Huumorista. Mä olen oppinut aika nopeasti huomaamaan, kuka on mun kanssa samalla aaltopituudella, kenen kanssa jutut osuu yksiin ja löytyy yhteinen sävel.
Omasta mielestäni olen tietysti helvetin hauska. Ja juuri sellanen monen vihaama läppäveikko, joka pudottelee useimmiten vielä just niitä juttuja, joille ei välttämättä sais nauraa. Ja sehän on just timanttisinta!
Mutta onko ylipäänsä olemassa asioita, joille ei saa nauraa? Tai tilanteita, joissa ei saa nauraa? Katoaako ammattiuskottavuus, jos lohkasee palaverin kesken jonkun mädän jutun?
Mä olen pitänyt humoristeja aina älykkäinä ja viehättävinä. Oli sitten kyse miehestä tai naisesta. Vaatii aika hyvää pelisilmää, että tietää, missä seurassa ja tilanteessa voi mitäkin heittää. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka uskaltaa olla juuri sellaisia, kuin ovat, seurasta tai tilanteesta riippumatta. Eihän pilke silmäkulmassa tarkoita sitä, etteikö asiat tulisi hoidetuksi. Ehkä huumori tekee niistä ikävistäkin asioista vaan piirun verran siedettävämpiä.
Vaikein juttuhan taitaa olla juurikin se ymmärtämis-pointti, se yhteinen huumorintaju. Helppohan ilkeilyt tai alistaminenkin on kuitata huumoriksi, jota kohde ei vaan ole tajunnut. Läpänheitto on kuitenkin yhteispeliä, jossa molempien osapuolten pitää olla mukana. Vähän niinkuin flirtti. Yhdensuuntainen flirttikin saattaa helposti tuntua toisesta pelkästään ahdistelulta.
Mulle huumori on ollut aina myös suojausmekanismi. On niin paljon helpompaa olla hauska lihava tyttö, kuin pelkästään lihava tyttö. Niin kauan, kuin vitsailen itse omista alleistani tai persauksestani, suojaudun jollain tavalla siltä, että joku muu tekisi sen ensin. Ja tietysti toitotan myös maailmalle, että tiedän, tiedän, ei tarvitse muistuttaa.
Toisaalta juuri jokainen selluliittikraateri, pierulle nauru, heitetty ja vastaanotettu kuittaus tekee musta juuri tällaisen kuin olen. Hyvässä ja pahassa. Toivon vaan niin kovasti, etten koskaan menetä kykyä nauraa ja nähdä maailmaa huumorin kautta. Ja että jonain päivänä vanhainkodissa mua käy kääntämässä joku, jolla on pilke silmäkulmassa. Sellainen, joka ei häkelly mummelin kertomasta läskivitsistä.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Huumorin kukka, kaunein kukka! Mä olen myös isältäni perinyt huumorin jalon taidon ja erityisesti sanoilla leikkimisen ja typerän riimittelyn. Olen myös se joka aika usein suunapäänä kaakattaa työpaikan kahvihuoneessa ja (koittaa) hauskuuttaa muita. Vaikean suonikanyloinnin jälkeen voi mennä vaikka vetäsemään kunnon däänsmuuvit ja laulaa suomenruotsalaisille kollegoilleen “Den glider in..”. Mä saan hirveesti iloa ja voimaa hurtistakin huumorista ja esim. yhtä kaveria tavatessa saa aina tankattua ilonpisaroita kunnolla. Hänkin verbaaliakrobaatti ja todellakin kaikenlainen pieni piikittely kuuluu asiaan. Pakko joskus päästä kokeilemaan jotta miten meidän nauru raikaisi duettona. 😀
Mä rrrrakastan verbaalihuumoria. Sanoilla kikkailua ja sananmuunnoksia. Mautonta monen mielestä, mutta mä elän niistä. Ja saan törkeitä kiksejä mainosten kirjoitusvirheistä! 😀
Mä olen niitä humoristeja, jotka yleensä nauraa koko ajan ja laskee itsestään välistä rankkaakin huumoria. Harrastan sarkasmia ja hauskuutan aina työkavereitani letkautuksillani. Arvostan ihmisiä, jotka ymmärtävät mun tyhmiä läppiä… Elämä on niin paljon helpompaa kun saa iloita ihan tyhjänpäivisistä jutuista.
Yksi asia on kyllä mistä en laske leikkiä… se on ihmisten sairaudet, ne on sellaisia, joista en vaan voi laskea leikkiä ja ehkä jotkut ominaisuudet, mille ihmiset eivät voi mitään. 😉
Joo, ihan sama juttu. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka jaksaa mun juttuja. Ja niitäkin, jotka ei aina ymmärrä, mutta antaa mun silti höpötellä.
Sairaudet on vaikea aihe, tosin monet sairastuneet pistelevät omasta sairaudestaan rankkaakin läppää. Selviytymiskeino sekin! 🙂