On varmaan turha alkaa teille enää selitellä, kun olette sen varmasti viime viikkoina voineet lukea niin riveiltä, kuin niiden välistäkin. Olen aika puhki.
Tällä viikolla väsymys on konkretisoitunut yllätyksellisinä nukahteluina ja itkunpuuskina. Tuntuu, että kaikki energia on kaikonnut kropasta. Ettei jalat enää kanna ja silmät lasittuvat tasaisin ajoin paikoilleen. Eilen kun istahdin koneelle kirjoittamaan blogia, päädyin lopulta vollottamaan pariksi tunniksi. Sormet ei suostuneet yhteistyöhön ja pää kumisi tyhjää.
Mä suostun siihen, että kaikesta muusta tulee hetkellisesti pakkopullaa, mutta tästä ei saa tulla. Siinä vaiheessa, kun kaikki mieleen tulevat aiheet soutavat melankolian puurossa, on parempi ottaa hetki etäisyyttä ja vetää vähän henkeä.
Laiska töitään luettelee, mutta onhan noita rästihommiakin tossa ruutupaperillinen. Nyt painan blogin muutamaksi päiväksi pauselle ja koitan kahlata työt ajan tasalle. Sen lisäksi otan muksut hetkeksi kainaloon ja möhnötän. Istun koripallokatsomossa. Ja nukun.
Uskoisin, että ensi viikolla jo sumu hiukan hälvenee ja mulla on tännekin taas muutakin annettavaa, kuin kitinää ja anteeksipyytelyä.
Möhnöttäkää tekin! Ja pysykää ihanina, kun tulen ensi viikolla entistä ehompana takaisin. Puss!
-Päivi
Ainiin, jos tällästä väsynyttä blogia haluaa äänestää, sen voi vielä loppuviikon ajan tehdä täällä. Löytyy kohdasta än, niinko knakit. Puss uusiks!
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Juuri tällä viikolla, mulle tuli kans mittari täyteen. Onhan se kiireen keskellä, myrskyn silmässä, ollut jo aavistettavissa jonkun aikaa, ettei tätä vauhtia voi kestää loputtomiin. Mutta silti tuli vähän yllätyksenä, kuinka kovaa siihen seinään törmättiinkään. Taas.
Viikonlopun lupaan olla. Tehdä vaan mukavia juttuja (ja pestä vähän pyykkiä siinä sivussa).
Aina sitä yrittää venyttää iiiihan vielä vähän. Kunnes menee seinään.
Haleja! <3
Huilihan, se tekee hyvää! 🙂
Kiitos, teki! <3
Tsemppiä arkeen! Juuri julkaisin blogiini postauksen ruuhkavuosista. Onkohan nää nyt sitten ne? Itsehän aloin pillittämään tänään lasten hoitopaikassa ja avauduin hoitotätille. Sen verran meinaa olla stressiä ja hermo pinnassa. 😀 Että ei menny ihan nappiin tässäkään osoitteessa tämä viikko mahatauteineen kaikkineen…
On! Nää on just niitä. Ja voihan mahatauti, se on kyllä sitä pahinta mahdollista laatua. Meillä vierailee ihan vähintään kerran vuodessa… Huoh!
Nyt rentoudu, nainen ❤ Pidä kivaa, nuku ja ole vaan!!
Yritin ainaski! <3
Huilaat vaikka viikon jos siltä tuntuu! Ei me täältä niin vähällä lähdetä ;).
Voimia!
Ihana kuulla! <3 Kiitos!
Nyt ei kuule muuta kon villasukat jalkaan, mässyjä viekkuun ja yhden päivän totaalinollaus köllötellen ja löffäten, mussut kainalossa. Joskus se stoppi tulee ja silloin on terveellistä, sallittua ja jopa toivottavaakin ottaa breikki ja ladata akkuja. Nou hätä. Teik joor taim! Täälollaa. 😉 Tsemppandeerust, hei! Jyy vill sövaiv! Änd vii oolsou. 😉
Ihan parasta, että ootte siellä silloinkin, kun se seinä tulee vastaan. <3
Äänestetty on. 🙂 Voimia arkeen! Omia tuntemuksiaan on syytä kuunnella ajoissa ettei uuvahda aivan, nm hormonimyrskyissä jne. on ainakin koettu välillä aikamoista mylläkkää.
Tänks! <3 Onhan se välillä aika myräkkää tää naiseus ja äitiys ja kaikki. 🙂
Tämä sinun blogisi on kyllä niin rehellistä ja ihanaa luettavaa. Itse ne osaa omaa väsyä sanoiksi pukea, mutta samaistun kyllä niihin fiiliksiin, joista kirjoitat. Toivottavasti viikonloppu on tuonut kiireeseen ja hoppuun helpotusta.
Kiitos, Peepee! Hiukan on jo helpompi hengittää, kyllä tää tästä iloksi muuttuu. 🙂
Anna itsellesi aikaa, kyllä me täällä ollaan. Anna aikaa ettet vaivu syvemmälle suohon, mistä ulospääsy on aina vaikeampaa. Ole itsellesi armollinen. ❤ Halaus.
Kiitos, Johanna! <3 Joskus on vaan pakko pysähtyä, ennen kuin käy jotain hassusti.
Hyvä hyvä peiton alle vain rams! Vain ja ainoastaan mieluisia asioita! Kuulostaa uupumukselta… Nimimerkki Viidessä vuodessa kolme kv-muuttoa, kaksi tenavaa ja yksi helvetin paha väsy.
Kiitsa, hani! Mä oon ottanu huomattavasti rennommin ja ilman pakollisia aikatauluja. Hiukan on jo helpompi hengittää. <3
Uuvuin työssä, jota rakastan aivan hulluna. Se sai minut vähän hämilleen, joten oli pakko tutkia asiaa vähän enemmän.
Huomasin, että sovin ihmisenä oikein loistavasti siihen vahvan ihmisen profiiliin, joka työssä helposti väsyy. Huomasin, että olin muuten saman kaavan mukaan katkennut joskus ennenkin.
Huomasin myös, että olen oppilirjan tarkasti peitellyt väsymystäni muilta ja esittänyt pirteää. Varmaan myös itselleni. Ylitehokasta. Samalla esimerkiksi nukkuen aina vain vähemmän.
Opin myös, ettei uupumusta selätetä lepäämällä, vaan omia toiminta ja ajatusmalleja muokkaamalla. Pitäisi oppia rajaamaan. Ja rajoittamaan. Itseään.