Jo joutui armas aika ja suvi suloinen! Tai siis kohta joutuu. Eikä suven sulostakaan tosin vielä tiedä, mutta koulut loppuu ja kesäloma alkaa kohta, oli miten oli.
Kesäkuun alussa kokoonnutaan taas koulujen puolapuiden reunustamiin jumppasaleihin tyllihameet kahisten ja tuliterät kesälenkkarit vielä uutuuttaan kantapäitä hiertäen. Malttamattomina kuunnellaan puheet, lauletaan kesälaulut ja kammetaan Suvivirren kolmannen säkeistön alkaessa seisomaan. Todistusten kavereina jaetaan lämpimässä veltostuneet toffeetuutit, toivotetaan aurinkoiset kesät ja kirmataan suvilaitumille. Edessä yli kaksi kuukautta kesätuulen takuttamia hiuksia, pitkiä aamuja, leirejä ja mansikkaisia suupieliä. Kyllä kesällä elämä on parasta.
Mutta ennen kuin tuota käärepaperiinsa valunutta toffeetuuttia pääsee nautiskelemaan, istutaan salissa jännittyneinä vierekkäin kuuntelemassa, kuka miltäkin luokalta on suoriutunut lukuvuoden aikana parhaiten. Jaetaan neitseellisen valkeat hymypatsaat pienimmille kaikkien kavereille ja siistissä kirjekuoressa huomionosoitukset koulutyössään menestyneille oppilaille.
Ja niin sen kuuluu ollakin. Hyvästä ja ahkerasta työstä tulee saada palkinto.
Viime keväänä olin pitkästä aikaa seuraamassa työni puolesta ylioppilaiden lakitusjuhlaa. Herkistyin tietysti lumenvalkeiden lakkien rivistöä katsellessani, puheita kuunnellessani ja nuorten yhtä aikaa helpottuneet ja innostuneet hymyt nähdessäni. Siinä vaiheessa on vielä kaikki edessä, koko maailma avoinna. Sadat reissut tekemättä, lukuisat kesäyöt valvomatta ja suudelmat porttikongeissa kokematta.
Erityisesti jäin lakituksen jälkeen kuitenkin pohtimaan stipendejä. Valkoisissa kuorissa jaettiin valmistuville valtava määrä kahisevaa, kenelle osaamisesta matematiikassa, kenelle parhaasta tuloksesta saksan kirjoituksissa. Koulun parhaat oppilaat saivat, ihan ansaitusti, hyvinkin tuntuvan pesämunan oman kodin perustamiseen. Musiikista ja liikunnasta jaettiin omat stipendinsä, aika lailla jokaisesta lukuaineesta omansa.
Jäin miettimään, minkä stipendin olisin itse voinut saada, ja tulin siihen tulokseen, etten jaetuista muistamisista mitään. En ollut koskaan paras missään aineessa, enkä erityisen lahjakas. Olin keskimäärin kasin ja ysin oppilas, reipas ja innostuva, mutta en paras. Olin se, joka viskasi itsensä likoon silloin, kun kukaan muu ei uskaltanut. Se, joka järjesti ja piti kokonaisuudet hyppysissä. Rohkea ja avoin, joka luki jouluevankeliumit ja joulujuhlien kevätrunot ja viittasi aina, kun tarvittiin esiintyjää. Ylläpiti ryhmähenkeä ja puolusti heikompia. Se, joka skalsi olla esillä, heittäytyä ja olla omanlaisensa, vaikka coolimpaa olisi toki ollut tuijotella pilottitakin alta kiukkuisesti varpaisiin.
Sellaisille tyypeille ei vaan taida juuri mitään nimikkostipendejä olla.
Näitä heittäytyjiä istuu varmasti valmistujien ja koulunsa päättävien joukossa taas parin viikon kuluttua. Haluaisin sanoa kaikille teille innokkaille, hyville tyypeille, luoville hulluille, joiden papereissa ei laudaturit välttämättä komeile, mutta teette täysillä, uskallatte olla, yritätte ja ylitätte itsenne joka päivä; myös te olette stipendinne ansainneet! Te olette just oikein ja just oikealla tiellä juuri tuollaisina. Polku ei välttämättä kulje yliopiston kautta, mutta se on hyvä, ja juuri oikeanlainen polku silti.
Mä toivon, että joskus kouluaineissa loistaneiden lisäksi muistetaan vielä poimia joukosta myös ne muunlaiset helmet. Tyypit, jotka jaksoivat säilyttää elämälle avoimen asenteensa ja yrittää, vaikka derivointi ei ottanut sujuakseen, tai se perkeleen datiivi oli saada luovuttamaan saksan opiskelun kanssa lopullisesti. Ne, jotka pusersivat päättötodistukseen vitosen sijaan kutosella alkavan keskiarvon. Ja nämä kullanarvoiset keskinkertaiset, joiden tulevaisuus tulee löytymään joskus, jotain reittiä luovilta aloilta.
Koska itsensä ylittäminen, rohkeus ja persoonallisuuskin ovat huomionosoituksen arvoisia asioita. Näytti se arvosanarivistö sitten mitä tahansa.
-Päivi
Muistuipa mieleeni eräskin koulun kevätjuhla, kun yksi ja sama poika nettosi tuhansia euroja, kun nyt sattui pärjäämään kaikissa matemaattisissa aineissa ja vähän päällekin. Ko. poika oli siis erittäin fiksu ja kirjaviisas, mutta muistan että parit kohtaamiset koulun käytävällä olivat pahinta auts töks töks materiaalia, nimittäin kyvyt ja taito rajoittui luetun tiedon sisäistämiseen ja muistamiseen. Sosiaaliset skilssit, juu ei.
Ja mun mielestä näitä kouluaineissa pärjääviä kuuluukin tietysti huomioida mutta näiden lisäksi musta vois jakaa stipendejä enemmän myös muista “avuista”. Vaikka just sosiaalisista skilsseistä. ?
Just näin! Miun mielestä meillä jaettiin ysiluokan päätyttyä myös toisenlaisia stipendejä kuin pelkästään perinteisiä parhaiten oppiaineessa X menestyneiden rahakuoria. Itse taisin saada stipendin hyvistä organisaatio- ja ryhmätaidoista, ja kyllähän se tuntui näin keskinkertaisena kasin oppilaana tosi huikealta!
Kuulostaa aivan loistavalta ja mahtava kuulla, että myös tuohon suuntaan ollaan enenevässä määrin menossa, ns. perinteisten stipendien lisäksi.
Näitä stipendejä jaetaan kyllä jo paljon: on reipasta, hyvinkäyttäytyvää, toista auttavaa, epäitsekästä sekä kouluhengenluojaa, jotka saavat ansaitusti stipendinsä (kaikki nämä siis erillisiä). Meillä jaetaan myös stipendi suurimmasta koulumotivaation muutoksesta parempaan suuntaan. Hyvä teksti kyllä, hieman kärjistetty tosin. ? mukavaa kesän odottelua täältä meidän koulusta ?
Kuulostaa aivan todella hienolta! Tuo on minusta hyvä suuntaus, siis niiden perinteisempien stipendien rinnalla. Ja toivon tietysti tätä laajemminkin, ehkä täällä laahataan vähän jälkijunassa..? ?
Ukin lukiossa valmistuvista ylioppilaista yksi saa sitkeimmän ylioppilaan stipendin? Sen periaatteena on muistaakseni just se et vaikka ei oo se kaikkista lahjakkain niin silti on jaksanut tsempata niin itsensä kuin muutkin ylppäriuraksta läpi!
Ja muutenki mun mielestä Ukissa on yritetty jakaa stipendit mahdollisimman monen ylioppilaan kesken ettei just yks sais suurinta osaa, se on musta hyvä juttu? Ainakin omalla vuosikurssilla meistä tosi moni sai jonkun näkösen stipendin??
Hyvä kuulla! Juuri tuollaisia on hyvä jakaa, myös jo ennen ylppäreitä, mun mielestä. Koska siellä matkan varrella sitä sitkeyttäkin juuri tarvitaan. 🙂 Mutta hieno kuulla, että näitä stipendejä selvästi jaetaan monessa paikassa entistä monipuolisemmin. Olen tässä mielelläni väärässä! 😀
Meillä jaetaan stipendit niin parhaiten menestyjälle kuin luokan tsemppaajalle ja lisäksi on olemassa muita koko koulun stipendejä, joissa ei painoteta pelkästään akateemista menestymistä. Lisäksi jokainen koulun oppilas voi saada vain yhden stipendin, jolloin ne jakautuvat useammalle. Ja peräkkäisinä vuosina ei voi sama oppilas saada stipendiä, joten näinkin tulee vaihtelua ja kannustusta useammalle. 🙂
Kuulostaa hyvältä! Ja myös tuo, että samoille ei peräkkäisinä vuosina jaeta, on musta tosi hyvä juttu. 🙂
mullakin on ollut se käsitys että erityisesti peruskoulupuolella noita stipendejä jaetaan vähän laajemmalti kuin pelkästä hyvästä koulumenestyksestä ja pyritään siihen, etteivät kaikki menisi yhdelle ja samalle oppilaalle.
Ylioppilaille taas osa stipendeistä tulee jostain korkeamman tason kassasta (esim. täydet pisteet äikästä kirjoittaneet saavat jostain mistälie einoleinon rahastosta valtakunnallisesti; matikassa /fysiikassa taitaa olla joku samantapainen) – ja niihin kriteereihin koulu ei voi puuttua.
Jos joskus olen iso rikas sika, perustan oman rahaston justiinsa semmoisille keskitavallisille iloisille ihmisille (vähän on myöntämisen kriteerit vielä haussa…)
Koska tosilahjakkuudet löytävät aina paikkansa, mutta tavallisia ihmisiä tarvitaan paljon enempi.
Joo, ylppäreissä onkin noita tiettyjä, ja varmasti eri kouluissa on myös eri tapoja jakaa näitä, ja myös eri määrä jaettavaa. Mäkin olen aikoinaan saanut stipendin niin musiikista, liikunnasta kuin tukioppilastoiminnastakin, mutta näin jälkikäteen ne tuntuu juuri sellaisilta “annetaan tolle reippaalle vaikka tää”, kun ei ehkä sellaista oikein sopivaa ole ollut. Erityisesti toi liikunta näin jälkikäteen huvittaa. 😀
Itsekin olin sellanen 8-9 oppilas lukiossa, ja itseasiassa sain stipendin – joka ei kylläkään ollu rahaa. Se oli jonkinmoinen kirjallisuuspalkinto (ruotsin kielestä vieläpä, en mie edes osaa ruotsia!), ruotsinkielinen pikku opus jossa oli kaikenmaailman synonyymejä ja sanontoja. Parasta oli etten edes tienny mitä se kirjan nimi tarkotti suomeks! Vähän hämmentyneet fiilikset jäi.
Ei vitsi, noi kirjastipendit oli parhaita! 😀 Muut vei himaan cashia ja itse luit sit lomalla noita ruotsinkielisiä sanontoja. 😀 Mäkin sain useamman stipendin, mutta aika hajanaisista aiheista. Kiitollinen olen toki jokaisesta, näin jälkikäteenkin.
tää postaus on täyttä asiaa! en lukiota oo käynyt (valmistun tän kuun vika päivä lähihoitajaksi), mutta peruskoulussa mulla oli hippasta vaille kasin keskiarvo. en todellakaan ollut lukuaineissa (enkä kyllä taideaineissakaan :D) hyvä, mutta mulla oli pari ainetta joihin todella panostin ja ne oli köksä ja terveystieto. Niistä mulla olikin sitten kympit todistuksessa, samoten käyttäytymisestä myös. Vaikken oppiaineissa ollutkaan niin hyvä, sosiaaliset taidot oli mun juttu. Olin luotto-oppilaana kolme vuotta, tukioppilaana vuoden ja juurikin sellainen yhteishengen luoja ja kaikkien kaveri. Sain yläasteella suureksi yllätykseksi kolme stipendiä (en yhtään osannut odottaa) ja yks niistä oli kotitalous-stipendi ja kaksi oli sellaista “kaikkien kaveri” stipendiä jossa kriteereinä oli mm. kiusaamiseen puuttuminen, kaikkien kanssa toimeen tuleminen, rehellisyys ja kaikille ystävällinen ihminen. Olihan se ihana ylläri saada noin monta stipendiä ja mielummin otin sen noista hyvistä sosiaalisesta suhteista kuin siitä että olisin lukenut hissaa kun hullu ja saanut siitä stipendin. Meillä onneks oli pieni (reilun sadan) oppilaan koulu ja tosi moni järjestö/kerho tmv oli osallistunut stipendien hankkimiseen, joten moni oppilas saikin sitten sellaisen eri asioista. 🙂 Mun mielestä juurikin tälläiset kaikkien kaveri/kiusaamiseen puuttuja stipenditkin on tosi tärkeitä niiden ainestipendien lisäksi
Siis ihan mahtavaa! Ja tosi upeeta, että sä olet sosiaalisista taidoistasi saanut myös stipendit! Ne on kyllä oikeesti kultaakin kalliimpia taitoja elämän varrella. <3
Hymypatsas olisi kyllä niin täydellinen sisustusesine!
Sellaista ei kai vain kuulu itselleen ostaa…
Meidän lapsilla meni usko koulun stipendeihin jo vuosia sitten, kun heitä kiusannut lapsi sai sen “kiva kaveri” -stipendin. Olisivat ehkä voineet pienellä ala-asteella paremmminkin valita…
Meillä on nuo meidän pojat (isä ja poika) tuoneet tuon patsaan kotiin, joskus taisin lukea, että ei näitä taida varsinaisesti olla myynnissäkään. Mutta sisustusesineenä kyllä mainio! 😀
No voi pöh, tota stipendiä. 🙁
Voi kun taas tuli kuin mun suulla. Olen aina ollut reipas, innostuva, hyväntahtoinen ja ns. helppo tapaus opettajille, koska olen ollut aina niin kiltti ja kuuliainen. Missään en ollut priimus, mutta olisin varmasti sen oman pystini ansainnut..kiltteydestä. En muista, että me oppilaat olisi äänestetty, (vanhapiika)opettaja antoi sen aina mieleisilleen… ja kriteerit oli ihan muut kuin ko. pystin tarkoitus oli. En ole vaipunut synkkyyteen vaan ollut oman elämäni hymytyttö… eniten mieltäni ilahdutti kun eräs naisihminen sanoi, että tunnut niin tutulta, mutta se johtuu varmaan siitä, että sinä hymyilet aina….
Mä annan nyt sulle virtuaalisen hymytyttö-palkinnon! Koska hyvä mieli näkyy ja hymy on sellainen voima, jota moni ei edes tajua! Se on niin tärkeää. Jatka samaan malliin! <3