Kun tämä vanhemmuus kuitenkin on tietynlaista virstanpylväiden ohittelua, niin tänään tultiin meidän perheessä jälleen tohinalla yli seuraavan pylvään. Kiharapäinen kuopus loikkasi kerrasta toiselle kymmenluvulle, mikä tarkoittaa taas sitä, että perheen viimeinenkin mukelo on jo toisella kymmenellään.
Nyt kuuluisi – ja kai jotenkin haluaisinkin – sanoa, että tunne on haikea, mutta ei se todellisuudessa kauheasti taida olla. Naurattaa ja herkistää kyllä, kun katselen kolmikon vauva- ja taaperokuvia, mutta yhtään en noita aikoja ikävöi, saati tunne rinnassa läikähdyksiä vauvakuumeesta tai “vielä yhdestä”.
Kun usein sanotaan, että se viimeinen lapsi jää monella tekemättä, meillä ei ole käynyt niin. Vaikka vielä kuopuksen vauva-aikana haaveksin neljännestä lapsesta, olen nyt kuitenkin aika onnellinen, että meillä on juuri nämä kolme. Meidän posse, mun lössi. Ei tähän olisi sopinut yhtään enempää eikä vähempää.
Tämä pahnanpohjimmainen on se, joka kruunasi meidän porukan ja teki meistä perheen. Takkutukkainen satutäti on ihan vauvasta saakka ollut hulvatonta seuraa – todellinen esiintyjä ja tarinankertoja, joka heittäytyy tilanteisiin mieluummin sydän kuin järki edellä. On koulutöissään tarkka ja tunnollinen, mutta vapaa-ajallaan todellinen fiiliseläjä, joka saattaa tikahtua yhdessä hetkessä nauruun ja olla jo sadasosasekunnissa kuin myrkyn niellyt.
Kuulemma tullut äitiinsä. Tiä sitte.
Luonnetta kolmikon nuorimmaiselta löytyy, vähän vaikka isoveljellekin jaettavaksi. Onko sitten kehittynyt olosuhteiden pakosta isompia sisaruksia vastaan pyristellessään vai miksi, en tiedä. Mutta sen tiedän, että tämä pikkumuija won’t take shit from nobody. Ja vaikka tämä luonteenpiirre tuntuu arjessa välillä tosi aika raskaalta, on se samalla myös älyttömän huojentavaa. Tämä mimmi tulee pärjäämään elämässään kyllä, siitä ei ole epäilystäkään.
Nyt ollaan kuitenkin vielä siinä ison ja pienen tytön saumakohdassa. Vielä lahjatoiveena oli lelu ja lastenkirja, vaikka samaan aikaan 15-vuotiasta isosiskoa seuratessa tekisi silminnähden mieli olla jo vähän isompikin.
Mun nuorin lapsi on kymmenenvuotias. Onhan se ihan hullua.
Tarkoittaa vissiin myös sitä, että enää ei voi vartalon eri osien liikakasvua tai eriskummallista karvoittumista panna äskettäisen raskauden piikkiin. Vai..?
-Päivi
Onnea miljoonasti! Ihania lapsia teillä ja ihanat vanhemmat ❤❤❤ Jos se lohduttaa niin mä aloin äskettäin vihdoin katsella videoita joissa neuvotaan miten jumppaamalla voi korjata raskauden aiheuttaman vatsalihasten erkauman. Kai nyt 8 vuotta sitten on vielä äskettäin synnyttänyt? Kato yritän päästä tällai pikkuhiljaa kuntoon raskauksien jälkeen.
Jeee! Kiitos! <3 Ja hei, teil sama!
Mä oon ehkä aavistuksen luovuttanu, ku meitsin vatsalihaksista puolet on erkaantunu jo naapurikunnan puolelle. Vaikka parempi kai myöhään... 😀
Myös meillä kolmas lapsi selkeästi täydensi perheen. En kaipaisi enempää, en toivoisi vähempää. Näin on tosi hyvä. Trio on ihan mahtava porukka. Ei ole painanut vauvakuumeet kuopuksen syntymän jälkeen. Jos häntä ei olisi kuulunut, olisin varmasti jäänyt kaipaamaan vielä yhtä.
Siis just täsmälleen samat fiilikset! Oon niin onnellinen, että uskallettiin vielä koittaa saada tämä viimeinen, mutta yhtä onnellinen siitä, että uskallettiin lopettaa hänen jälkeensä.