Muistin salasanan sentään vielä.
Ei ole mitään dramaattista syytä, miksen ole kirjoittanut kahteen kuukauteen. Oli vaan kesä. Oli töitä ja oli lämmintä, oli kirjoja ja sarjamaratoneja, oli uudenlaista kirjoitettavaa ja sitten vielä se yksi vähän ikävämpi haaveri trampoliinilla. Oli vaan kaikkea muuta.
Mutta vaikka elokuussa eletään vielä täysillä kesää, on tässä koulun alkua edeltävässä sunnuntaissa aina sellainen oma syksyinen kaikunsa. Meidän perheessä arki alkaa toden teolla huomenna, kun koulun kello rämisee ensimmäiselle klo 7.55 ja seuraaville tuntia myöhemmin. Omalla tavallaan se tuntuu vähän siltä kuin astuisi valtavaan liukumäkiputkiloon, luuppaisi sitä läpi seuraavat yhdeksän kuukautta, ja näkisi päivänvalon seuraavan kerran kesäkuun alussa.
Reput on pakattu ja vaatteet valittu valmiiksi aamua varten. Vaikkei sitä välttämättä ääneen sanota, kaikesta aistii pinnan alla poreilevan odotuksen ja jännityksen. Meillä enää aloiteta eskaria tai peruskoulua mutta erityisesti vanhemmat lapset ovat molemmat ihan uuden edessä. Ja se jännittää, mietityttää ja oudoksuttaa, ihan kuten silloin pienempänäkin.
Esikoisen opinnot jatkuvat lähilukiossa, vaikka jossain vaiheessa menohaluja oli kauemmaksikin. Vähän luonteeltaan aralle nuorelle tämä on varmasti hyvä ratkaisu, kun muutoksia opiskeluun tulee etenkin alussa muutenkin. Vaivihkaa esitetyt kysymykset paljastavat, että uudet oppiaineet, oppituntien pituus, hypärit, tehtävät, hankittavat kirjat ja välineet mietityttävät, vaikka opiskelu jatkuu käytännössä saman tutun rakennuksen toisessa päässä, puolen kilometrin päässä kotoa, suurimmaksi osaksi tuttujen kavereiden kanssa.
Mutta se kaikki on uutta ja erilaista silti.
Yläkoulun aloittava keskimmäinen on käynyt isosiskonsa kanssa läpi jo tulevat opettajansa moneen kertaan, murehtinut luokkahuoneiden löytymistä ja kaikkea sitä uutta, mitä hyppy alakoulusta seuraavalle asteelle tuo tullessaan. Vaikka fyysisesti koulu on vain parin sadan metrin päässä edellisestä, henkisesti loikka alakoulun vanhimmasta yläkoulun nuorimmaksi on selvästi isompi. On vaikea olla, kun ei oikein ole varma, onko nyt iso vai pieni.
Yritän olla murehtimatta ja luottaa, että kaikki menee hyvin ja omalla painollaan. Mutta ainahan sitä noista omistaan on vähän sydän mykkyrällä. Pystyn edelleen samaistumaan ekaluokkalaisten vanhempien jakamiin hämmästyneisiin ajatuksiin siitä, mihin aika katosi, miten ne voivat olla noin isoja ja mitenköhän ne nyt pärjäävät.
En tiedä, olenko koskaan antanut mitään kovin pitkää tai fiksua vinkkilistaa kouluun, mutta jos antaisin, se voisi olla sekä vitosluokkalaiselle, seiskalle että lukion aloittavalle sama:
1. Ole oma itsesi
2. Muista pestä hampaat (isi Sappisen ohje)
3. Jos et tiedä, kysy
4. Älä perseile
Armollista, mahdollisimman leppoisaa ja mukavaa kouluvuoden alkua sekä lapsille että meille vanhemmille. Hyvin me vedetään!
-Päivi
Ääh, täällä on vielä toikkarit hukassa, samoin kynät, penaalit ja reput… mä en ala. Voisko koulu alkaa vasta ylihuomenna?
Help!
No löysiksää ne ajoissa? 😀
Viikko viel ja tää aikuisopiskelija palaa novidaan merkonoomi opintojen pariin vuodeksi hirvittää tuleva kirjanpito opintijaksot ?
Tsemppiä!!! Hienosti se menee, myös ne kirjanpidot, ihan varmasti!
Meillä Tampereella alkoi koulu jo torstaina. Pehmeää laskua oli seiskaluokkalaiselle torstai, perjantaina jo menivät lukujärjestyksen mukaan.
Mutta lisään tähän ohi aiheen. Oltiin eilen retkellä Uudessakaupungissa. Isolta osalta kiitos sinun, on välittynyt kuva kauniista, kompaktista kesäkaupungista sun blogin ja ig:n kautta. Ja halusin nähdä paikan omisn silmin. Ja sitähän se oli, hurmaavan kaunis. Ihan huikea ilma kun vielä sattui, niin reissu oli täydellinen. Ja sattumalta Jetrokin osui silmään erään talon ikkunasta :)! Se vanha kirkko oli ihana ja kolmessa eri museossa kin vierailtiin ja kanavarannassa herkuteltiin kahteen eri otteeseen!! Ei voi kuin suositella retkeä muillekin!!
Oi vitsi, miten mahtava kuulla! <3 Oon aina tosi iloinen, kun joku löytää Ukiin ja pääsee omin silmin toteamaan, kuinka kaunis pieni kalastajakylä meillä on.
Hauskaa, että Jetikin löytyi! Se on varmaan tullut tohon ikkunaan jäädäkseen. 😀
Viime viikon torstaina kun täällä alkoi koulu, oli historiallista se, että isi H. oli etsinyt todistukset valmiiksi (no se ei ollut erikoista koska sillä on aina tavarat tallessa ja aikataulut kuosissa) ja mä allekirjoitin ne vasta sinä aamuna!! Perfektionisti sisälläni alkaa selvästi murtua! Aiempina vuosina olin nähnyt painajaisia kadonneista todistuksista. Epäilemättä lasten ikä vaikuttaa. Ennen ehti murehtimaan jotain allekirjoituksia mut nykyään pistetään esiteinien tarmolla äiteä semmoselle mutkalle että se ei pienistä poraa ?
Meillä kans isi S. tietää asioiden olinpaikat, mää oon ihan kuutamolla aina, enkä jaksa etsiä, kun menee heti hermo. Jotenkin aina vaan luotan siihen, että kaikki on jossain tallessa ja noi muksut osaa olla jotenkin aina siellä, mihin sitten kukin menee.
Ja joo, mutkalla ollaan! Eikä suoristumista näköpiirissä!
Tuo lista sopii aikuisellekin jokapäiväiseen elämään ja jokaiseen aamuun työpaikalle lähtiessä. Aion sitä nyt tänäkin aamuna noudattaa, kiitos ?
Mukavaa syksyä teidän perheelle!
Hei, totta muuten! Vois tehdä siitä huoneentaulun ristipistoilla. 😀
Tuo lista on kyllä hyvä sekä lapsille että aikuisille. Sekä kouluun että töihin. Ihan jokaiselle.
Niinhän se tosiaan taitaa sopia! 😀