Tänään se vihdoin varmistui! Viikon kuluttua koittava viikon mittainen vapausjakso. Talvisena arki-iltana pyykkivuoren alla haaveiltu tähtihetki.
Viikko ilman lapsia!
Vaikka soosoo. Eihän sellaista saa odottaa. Ennemminkin pitää etukäteen kärsiä ikävää ja murehtia, kuinka sitä ikinä pärjää kokonaista viikkoa ilman tappelevia ihastuttavia apin… herranterttuja. Miten ihmeessä selviytyy pienemmistä pyykkikasoista, aterioista joissa saa olla pilkkuja, itse päätetystä tv-ajasta tai ihan vaan hiljaisuudesta? Ottaa varmaan koville.
Aion aloittaa viikon mittaisen primitiivielämän. Lontostella vähissä vaatteissa läpi viikon (töihin saatan pukeutua hieman), nyppiä varpaankynsiä, syödä sängyssä, jättää jälkeni siivoamatta ja tehdä muutenkin ihan mitä huvittaa. Niin tosiaan. Taantua siis käytännössä noiden kupeitteni hedelmien tasolle.
Oikeasti olen ollut alkukesän aikana jo useampaan kertaan nakkaamassa mukuloita niska-pers-otteella lähimmällä tavarajunalla seuraavalle asemalle. Kun ovat välillä jossain ihan helvetin rasittavissa lomaoloissa. Makaavat hepulihiessä päällekkäin ja päästelevät ainoastaan sellaista Beavis ja Butthead-henkistä ölinää. Aina silloin, kun pitäis mennä nukkumaan. Aina.
Niin että nyt ihan oikeasti, rehellisesti odotan tuota ensi viikolla koittavaa mummulaviikkoa kuin kalkkunanvalkoinen suomalainen superhellettä.
Ja jos yksikin mukula keksii antaa ylen juuri ennen tuota odotettua viikkoa (remember last year?!), väännän koko kolmikon nippuun ja heitän roskiin. Tai ainakin omistaudun vuorokaudeksi brutaalille kiroilulle.
Ja kyllä, kolmen päivän jälkeen ikävöin tenavia silmittömästi ja ihmettelen, miksi ikinä päästin niitä mihinkään. Mutta silti.
Ah!
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Meidän lähtee huomenna! En malttaisi oottaa! Eikun on siis jo tosi ikävä. Buuhuu.
Aijaijai! Onhan se nyt ihan hämmentävä vapauden ja kaikkivoipaisuuden tunne, kun tietää että lapset on turvallisesti mummulassa eikä tarvi hetkeen huolehtia ku itsestään. Huikeit hommii!
Auts! Mä selvisin hyvin omasta vapauden viikostani ilman ikävää. Oli mahtavaa köpötellä pitkin Helsingin kesäisiä katuja miehen kanssa, käydä leffassa yms. . Ruokkia itsensä miten sattuu, kotona väsätyillä “kurmee” herkuilla tai ravintelilounailla eri paikoissa. Nyt kun en keskivartalon paksuudeltani voi alholia ottaa, toimii ruoka ja muunmuassa italialainen jäätelö hyvänä korvikkeena. Vähän kyllä hävetti hakea tötteröä kolmatta kertaa muutaman päivän sisään samasta puljusta.. Toki lapsille selitin sitten, että kuinka ihanaa on kun tulivat kotiin. 😉 Meillä on vielä toinen viikko tiedossa n. 2 vk päästä, mut vähän luulen että saan jo kuopuksen syliini sinä aikana. Nauti Päivi!
Ja onhan se ihanaa, kun tulevat kotiin… ekat 5 minuuttia. Kunnes paljastuu mummulaelämän varjopuoli ja kuvittelevat saavansa kotona läpi kaiken, minkä sielläkin. Kunnes arki taas palaa.
Mutta just ton henkistä lepuutustaukoa mäkin odottelen. Hetkellistä huolettomuutta. ❤
Ja mikä parasta , myös lapset nauttivat kun saavat olla mummolassa hemmoteltavina. Kyllä ajoittainen hajurako takaa sen että on taas mukava olla yhdessä kun on hetki oltu erossa
älkää pahoitelko. Mummot ja papat tykkää kovasti lapsista ja te saatte tosi tarpeellisen kuntoutusloman. Miksi ikävä ja pahat mielet. TÄMÄ ON MIELETTÖMÄN HYVÄ ASIA.
Se on ihan totta. ❤
Just niin! Nää odottaa ihan kieli pitkällä mummulaa ja toivottavasti mummukin näitä. 😉 ja sit ku miettii, me oltiin aikanaan kuukausikaupalla mummulassa. Tää viikkohan on ihan kevyt!
Meillä ei ole mahdollista saada lapsia mummolaan (tai mihinkään muuallekaan). Edes sellaista kesäleiriä ei tullut vastaan, johon olisi saanut tänä kesänä yhden, kaksi, saati kolmea lasta. No, joskus vielä…
Mutta yhden oman lomapäivän vietin. Tuuletus sitä salaa (ja jonkusen kerran vahingossa ihan avoimesti lasten nähden) jo päiviä etukäteen: äidillä on lomapäivä (teistä). Samalla pelkäsin kuollakseni, että jotain pääsee sattumaan, siis joku este tulee minun ja lomapäivän väliin. (Ja kun lomapäivän aamu koitti, pelkäsin jo kuollakseni sen olevan kohta ohi)
Mutta hyvin meni ja hyvää teki. Aivan ihanaa. Eli ihan parasta.
Hyvää lomaa!
Kyllä sitä vaan tarvitsee, ihan oikeasti. Toi on tosi harmi, ettei ole paikkaa, mihin lapset vois loman viettoon mennä. Meillä on onneksi tää mummula, johon joka kesä pääsevät hetkeksi. Aivan kullan arvoista!