Suunnilleen siinä aamuviiden tienoilla. Siinä minä herään. Kun aurinko jo heittää valoa makuuhuoneeseen ja linnut pihalla kujertavat kovaan ääneen.
Siinä viiden tienoilla koko maailman murheet kaatuvat myös yllättäen päälle. Puristan silmiäni kiinni tiukemmin, ettei uni vain karkaisi, mutta kurkussa polttelee ahdistus kaikesta tekemättömästä, vaikka mitään suurta stressiä ei pitäisi olla. Ehdin murehtia rippijuhlien pöytäliina-asiat, istuttamatta jääneet hortensiat, kameleiden kyttyrämäärän, vastaamatta jääneet sähköpostit ja väsymyksen, joka parin tunnin kuluttua hakkaa silmien takana, ellen nyt saa pidettyä unesta kiinni.
Pissattaakin, mutten uskalla nousta. Viimeistään siinä, yhdeksän askeleen matkalla, ehdin herätä täydellisesti kuunnellessani talon hiljaisuutta ja postilaatikolle pyöräilevän varhaisjakelijan renkaiden rasahtelua hiekkatiellä.
En osaa jostain syystä nousta ylös, vaikka voisin. Pelkään väsymystä ja sen lamauttavaa otetta, sitä, että puhti loppuu kesken päivän. Mieluummin yritän tyhjentää mieleni ja nukahtaa. Joskus nukahdan, joskus en. Usein uni nappaa kainaloonsa vain hetkeä ennen herätysäänen ujellusta ja luomet tuntuvat aamulla painavammilta kuin koskaan.
Mieheni neuvoo minua nukkumaan, koska “ei ne asiat murehtimalla parane”. Oikeassakin on, perhana. Silti tuijottelen sitä samaa oksanpaikkaa lautakatossa 05.03 ja mietin, että hitaasti katon ja verhotangon välissä leijuva hämäkäkinseitti pitäisi muistaa käydä pyyhkäisemässä pois. Sillai kepeästi tanssahdellen oravanhännällä, niinkuin Lumikki.
Hälytys laulaa seitsemän jälkeen, olen sittenkin nukahtanut. Väsyttää. En muista enää, miksi valvoin. Ei ratkennut sotatilat, eikä pöytäliina-asiat. Tai en ainakaan muista niitä ratkaisseeni.
Ehkä sitten ensi yönä.
-Päivi
Pakko vinkata. Jos ei saa aamuyöstä unta eikä halua nousta ylös, kannattaa makailla sängyssä ja yrittää rentoutua. Näkyi unettomuudesta kärsivän firstbeat-mittauksessa että sekin oli palauttavaa elimistölle. Eli kun ei saanut nukuttua ja vaan niin keho palautui. Ja sitten jos ei pysty rentoutumaan niin miten olisi mindfulness-kurssi? En uskonut sen vaikuttavuuteen ennen kuin näin senkin vaikutuksen firstbeatissa. Jos 5 minuutilla päivässä voi olla merkitystä.
Joo, tota oon kyllä yrittänytkin aina. Joku sanoo nousevansa ylös touhuamaan, mutta mä en millään halua luovuttaa just siitä lepäämisestä, joten möllötän usein ihan kellonsoittoon saakka sängyssä, vaikken olisi moneen tuntiin nukkunut silmäystäkään.
Ai niin..pitäisiköhän miettiä niitä pöytäliinoja rippijuhliin. Toki muulloin kuin kesken unien.
Minulla on tuota heräilyä aina joskus. Nyt joudun kirjoittamaan kotona jo listoja, etteivät kesken olevat työasiat tuppaa tulemaan uniin. Ainakaan viikonloppuisi.
Nimimerkki: Miten niin vikat viikot ennen lomaa hengästyttävät.
Mä tunnistan kans yleensä aina ensimmäisenä unesta sen, onko stressiä. Juuri nää aamuyön heräilyt on tosi tiiviitä silloin, kun työasiat ja deadlinet painaa päälle. Mutta onneksi ne usein myös jossain kohtaa helppaa, kun stressikin hellittää.
Tässä vinkki: kirjoita ajatukset ylös, ne kamelinkyttyrätkin. Ja heti perään voin sanoa ettei toimi. Ensinnäkin, talvella et nää kirjoittaa mitään. Heräät takuulla yhtä paljon kuin vessareissulla, kun yrität raapustaa jotain paperille ja herätät puolisonkin. Puhelimeen kirjoittaminen ei käy, kun kännykässä on sitä sinistä valoa. Ajatuksesta tulee heti joku käänteinen placebo-vaikutus, koska netissä on sanottu että sininen valo valvottaa joitakuita. Sitten vietät aamuyön odotellen sinisen valon vaikutuksia, koska varmastihan niitä sinulle tulee. Ehkä.
Mää en kyllä uskaltais alkaa kaivella mitään kyniä keskellä yötä, siis ihan sen takia, että olisin sillä sadasosalla täysin hereillä ja varma siitä, etten nukkuisi enää koskaan!
Mun pää ei tuota musiikkia, mutta usein kirjoitan lehtijuttuja aamuöisin. Ja silloin keksin myös parhaat otsikot. Olevinaan. Harvoin muistan niitä aamulla, mutta voi olla, että sinne ne helmet just jääkin. Aamuöihin.
Mä olen nykyään täysin koukuttunut Areenan radio-ohjelmiin. Nukahdan takuuvarmasti, kun toisessa korvassa on nappi ja mikä tahansa ohjelma päällä. En murehdi omia asioitani vaan kuuntelen ohjelmaa. Suosittelen!
Toi on oikeesti hyvä idea. Ja puheääni rauhoittaa, ainakin mua ihan hurjasti. Täytyy pitää mielessä!
Minä herään myös. Viideltä, jos ei suuremmin ahdista. Neljän tai kolmelta, kun stressitaso kasvaa.
Ei siihen mikään auta.
Ei asioiden ajatteleminen, vielä vähemmän se puolison tuhahtelu, että nukkuisit nyt ja miksi et vaan nuku.
Jään yleensä makoilemaan sänkyyn. On sekin lepoa. Usein luovutan kännykän valolle. Toisinaan katson luurit päässä jotain sarjaa tai kuuntelen radiota.
Eikä valmis ole vielä minunkaan maailmani, vaikka kovasti olen yrittänyt sen valmiiksi ajatella. En ole laihtunut, en muuttunut paremmaksi äidiksikään.
Toi on muuten rasittavaa, kun joku kysyy “mikset nuku”. No kainny helvetti nukkuisin, jos saisin nukuttua. 😀
Ja samat fiilikset mulla; kauheesti oon asioita pyöritelly valmiiksi jo ennen aamun sarastusta, mutta ei niistä ole meinannut oikein silti hyötyä olla. Kumma homma.
Ihana kirjoitus!
Itsekin tulee aamuvarhaisella mietittyä juuri näitä maailman suurimpia ympyröitä,. Ei just nyt sitä maailman rauhaa, mutta lähes kaikkee muuta.
Eikä maailmanrauhaa kannata kyllä ajatellakaan, kun ei se siitä parane. Tai oikeestaan tosin mikään mukaan asia kyllä. 😀
Mulla on kanssa noita aamuyön unettomia hetkiä. Omalla kohdallani parhaiten toimii kehon (ja mielen) huijaus: nousen ylös ja menen ulos tupakalle. Siinä tupakoidessani psyykkaan itseäni: “vitsi että olen väsynyt, ai että kun voisin mennä vielä nukkumaan tunniksi tai pariksi mutta pakko lähteä töihin.” Ja sitten – tädää – SAAN mennä nukkumaan vielä tunniksi tai pariksi! 😀