Ei minusta taida bloggaajaksi olla

Tämä blogihomma on noin suurimmaksi osaksi ensteks kivintä hommaa. Olen tässä kirjoittamisessani varsin spontaani, eikä useimmiten aamulla ole vielä minkään valtakunnan käsitystä siitä, mistä saattaisin illalla kirjoittaa. Mutta kuten viimeksi eilen tuli havaittua, tämä meidän melukylä-henkinen arki tarjoilee aiheita melkein kuin itsestään.

On tietysti päiviä, jolloin sitä on kuin kumiseva vaski ja helisevä symbaali, eikä ole kertakaikkiaan mitään sanottavaa ja kamerakin on pölyttynyt hyllyllä jo useamman viikon. Kovin pitkiä taukoja kirjoittamisesta en kuitenkaan oikein osaa tai uskaltaisikaan pitää. Jos alkaisinkin kaivata vapaa-aikaa tai rutiini katoaisi.

Ja sitten on näitä päiviä, kun pitäisi jotain prokkista varten kuvata lyhyt video ja lopputuloksessa näytät sotanorsulta ja naurat kuin hyeena. Tai olet varannut kamppiskuvausta varten kaikki emmeet valmiiksi jo eilen, mutta kuvaushetkellä paljastuukin, että mukulat on pistelleet koko setin jo naamareihinsa.

Sillon saattaa tulla sellanen olo, että eihän tästä tule yhtään mitään. Antaa nuorempien ja fiksumpien tehdä. Että ei muuta ku hanskat naulaan ja hokkarit nurkkaan ja mitänäitänyton.

No ei nyt tietty oikeesti. Mutta ehkä parin päivän tauko tekee viikonloppuna ihan terää, kun Oslon katastrofi-reissu kutsuu. Taitaa tulla ihan oivaan saumaan.

-Päivi

Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

It's only fair to share...

Twitter

Facebook

Pinterest