Mulle on jotenkin jäänyt mieleen taaperoajan neuvoloista, että kun se mukula työntää kuolaiset näppinsä pistorasiaan, pistelee poskeensa voikukkia ja tyhjentää kaikki kaapit ja laatikot, on sanottu, että lapsihan on luontaisesti utelias. Tutustuu maailmaan survomalla itsensä joka paikkaan ja opettelee oikeaa ja väärää, kun vanhemmat kieltävät kaiken kivan kerta_toisensa_jälkeen.
Vuosien empiirisen tutkimuksen jälkeen voin todeta, että tämä luontainen uteliaisuus ja kiinnostus, ylipäätään yhtään mihinkään, päättyy noin 13 vuoden hekumallisessa iässä. Kas näin:
– SYÖMÄÄN! – “Ei kiinnosta!”
– Imuroipas huonees, kamalan pölyistä. – “Ei kiinnosta!”
– Onko noi sun sukat? Ei niiden paikka oo lattialla! – “Ei kiinnosta!”
– Onko läksyt tehty? – “Ei kiinnosta!”
– Tänään tulee sellanen leffa, mistä voisit tykätä. – “Ei kiinnosta!”
– Kenenköhän vika se on, että ne avaimet on taas hukassa? – “Ei kiinnosta!”
– No pyydä joku kaveri kylään, ni ei tarvi olla yksin. – “Ei kiinnosta!”
– Pelattaisko koko porukalla jotain? – “Ei kiinnosta!”
– Ala nyt lähteä, sää myöhästyt muuten! – “Aivan sama! EI KIINNOSTA!”
Tää oli nyt vaan lyhyt oppimäärä. Ja oikeesti valehtelin. Kiinnosti sitä ainakin viikon se, laittaako luokkaretken ekana päivänä farkkutakin vai ei. Ehkä siihen ei sit vaan mahtunut samaan aikaan muita kiinnostuksia.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
