Kolme hyvää (ja kaunista)

Taisi olla Tiia, joka viikonlopun gaalahulinoissa kertoi lukeneensa Hesarin jutun meidän talosta ja tuli kehaisseeksi vielä, kuinka ihanalta kaikki näytti. Ja tiedättehän te, mitä sellaisiin kehuihin vastataan? No kursailemalla ja vähättelemällä tietenkin. “Mikä lie joutava satavuotias puutölli”, taisin kuitata vastaukseksi, mutta nauroin toki päälle. Ehän minä nyt tosissani tuommosta. Mutta siihen kuitenkin kiteytyi sellainen harmillisen […]

3 x nopea arkipasta

Tai no ei näitä nyt juhlissakaan ole kiellettyä tarjoilla, vaikka otsikko muuta väittääkin. Meillä syödään paljon pastaa nimenomaan arkisin. Yksi syy on nimenomaan nopeus – paljon harrastavien lasten vanhemmat varmaan tietää, että ruoanlaittoon on töiden jälkeen useimmin aikaa noin miinus puolituntia, mutta jos vartissa saa valmista, niin ollaan aika optimaalivauhdissa. Pasta on myös siitä erityinen […]

Ylläri Itävallassa – lapset ovatkin parasta reissuseuraa!

Olimme heränneet yöllä puoli kolmelta ja lähteneet matkaan tuntia myöhemmin. Ne muutamatkin tunnit, joina oltiin maattu silmät kiinni, oli jännitys pitänyt valveilla. Että päästäisiinkö lähtemään tai kuka pääsisi. Kun oltiin iltapäivältä viimein lounaan jälkeen Wienissä hotellissa ja toipilaana matkannut teini nukahti, rojahdin itsekin sängylle ja ehdotin nuorimmaiselle pieniä päikkäreitä. Että sitten hieman myöhemmin jaksettaisiin vähän […]

Se, mitä elämäksi kutsutaan

Purukumia. Tennarin pohjaan takertuvaa, venyvää purukumia. Sellaisia ovat viimeiset viikot olleet. Taas. Mietin jatkuvasti, koska kasvan viimein siihen aikuisuuteen, jossa tavallinen arki ei tunnu tahmaiselta. Josta ei tarvitsisi haaveissaan alituiseen karata Pariisin kattojen ylle tai milanolaisen katukahvilan nurkkaan. Että tulisin sellaiseksi aikuiseksi, joka oppisi arvostamaan rutiineja ja jaksaisi keskittyä vertailemaan juuresten kilohintoja tai selvittämään pyykkipulvereiden […]

Pitkän parisuhteen salaisuus – vai onko sitä?

Parisuhde on omalla tavallaan yhtä aikaa sekä hirmuisen hedelmällinen että vaikea aihe kirjoittaa. Suhteita kun kuitenkin on varmasti juuri niin monta kuin on pariskuntiakin, eikä mitään aukottomia ohjenuoria suhteen onnistumiseksi taida olla olemassa. Parisuhde on kuitenkin aiheena myös tosi kiinnostava. Jokainen varmaan jossain vaiheessa elämäänsä kipuilee sen kanssa, onko varmasti oikean ihmisen kanssa, miksi sen […]

Reissukarma is a bitch!

Kun tänään 15 vuotta täyttävän esikoisen syntymän jälkeen innostuttiin järjestämään ensimmäiset kotibileet – tupaantuliaiset – lapsi tuli sopivasti juhlia edeltävänä iltana kuumeeseen, juhlat peruttiin ja kilokaupalla makaronisalaattia kaadettiin roskikseen. Kun olin kuopuksen raskaan ja allergisen vauva-ajan päätteeksi sopinut ystäväni kanssa virkistysviikonlopun Helsinkiin, sekä minä että yksi lapsista sairastuimme lähtöä edeltävänä iltana vatsatautiin. Kun päätimme ensimmäistä […]

“Mun kohdalla se oli ihan eri asia” ja muita eroahdistuksen helmiä

Tiedättekö, kun vanhemmuudessa tulee niitä tiettyjä ensimmäisiä kertoja, joiden tietää kyllä jossain vaiheessa tulevan, mutta joihin ei todellisuudessa pysty yhtään valmistautumaan, vaikka olisi niitä olevinaan jo etukäteen hyvissä ajoin mielessään prosessoinut? Ensimmäinen yökylään meno, kesäleirille lähtö, ristiriita kaverin kanssa tai kirkkaalla äänellä kajautettu kirosana ovat ekoja kertoja, joihin ei oikein osaa varautua. Puhumattakaan tyttöjen kanssa […]

Hallo! Kuuleeko Wien?

Muistattekin varmaan, kun tuossa reilu kuukausi sitten märisin, että meni hommaamani joulu/hääpäivälahjamatka Gdanskiin ihan reisille? Että oli lennot ja hotellit, mutta lopulta tuli pahasti työaikataulut väliin ja koko homma luiskahti penkin alle, peruuntui ja aiheutti aika voimakkaan katkeruus-reaktion allekirjoittaneessa hetkellisesti. Ei tuo nyt vieläkään lempihetkiini kuulu, mutta koska seuraava – erityisen jännittävä – matka kolkuttelee […]

Tost vaa kolkkeetkuus

No nyt se on empiirisesti tutkittu! Tämän syväluotaavan, hyvin omakohtaisen tutkimuksen tuloksena totean, että päivälleen kolmenkymmenenkuuden vuoden ikä on sellainen, joka ei ahdista. Ainakaan just mua, ainakaan just nyt. Kirjoitin lauantaiseen paikallislehteen kolumnin, jossa ruodin synnynnäistä taipumustani kriiseilyyn. Vaikka tuo pätkä oli toki aika vahvasti kieli poskessa kirjoitettu, pitää se sisällään myös vahvan totuuden siemenen. […]

Vyötäröön asti jorpakossa

En nyt aio ottaa taas puheeksi ikääntymistä tai ikäkriisiä, koska juuri tällä hetkellä en sellaista myönnä omaavani, mutta jonkinlaisesta kasvusta ajattelin muutaman rivin kirjoittaa. En fyysisestä. Siihen riittää hampparit ja sipsit ilman sen kummempaa ruotimista. Mä istun parhaillaan toista päivää uuden työpöytäni ääressä. Toimiston ikkunasta paistaa kirkkaasti aurinko ja tiedän jo nyt, että kesällä kuivaan […]