Suunnilleen siinä aamuviiden tienoilla. Siinä minä herään. Kun aurinko jo heittää valoa makuuhuoneeseen ja linnut pihalla kujertavat kovaan ääneen. Siinä viiden tienoilla koko maailman murheet kaatuvat myös yllättäen päälle. Puristan silmiäni kiinni tiukemmin, ettei uni vain karkaisi, mutta kurkussa polttelee ahdistus kaikesta tekemättömästä, vaikka mitään suurta stressiä ei pitäisi olla. Ehdin murehtia rippijuhlien pöytäliina-asiat, istuttamatta […]
OMA ELÄMÄ
Menolippu Lintulaan
Kyllä se on kuulkaa ystävät nyt sellainen asia, että ainut tapa pysyä teinin vanhempana järjissään, on hommata mukulalle menolippu luostariin keräämään voikukanlehtiä herbaarioon, taiteilemaan hiilipiirustuksia ja valmistamaan vaapukkamehua, ja antaa sen palata sitten valaistuneena takaisin myöhemmin. Paljon myöhemmin. Vaikka sitten, kun itsestä on jo aika jättänyt. Vaihtoehtoisesti lipun voi hommata ihan itselle. Siellä sitten morttelissa […]
Terassilta, terve!
Kuten meikäläistä Instagramista seuraavat ovat stooreissa väsymiseen asti saaneet nähdä ja kuulla, meidän pihalle on viimeisten muutaman viikon aikana noussut terassi. Tai oikeastaan vieläpä kaksi. Tämä koko projekti on ollut yksi niistä, joita ollaan suunniteltu jollain tasolla jo muutosta lähtien, eli varmaankin lähemmäs kahdeksan vuotta. Suunnitelmat ja ajatukset pihasta ovat tuona aikana ehtineet muuttua sen […]
Pikaiset Tallinnat – tärpit vuorokauden karkumatkalle
Tehän muistatte, kun alkuvuodesta märisin täälläkin mönkään mennyttä Gdanskin matkaa. Sen verran tehokkaasti marttyyrintuolillani istuin, että siippa ymmärsi jonkunlaisen korvaavan reissun olevan ennemmin tai myöhemmin ajankohtainen. Ja mielellään tietysti hänen järjestämänään (itsehän olin jo ilmoittanut etten enää ikuna koskaan kuunakullanvalkeana järjestä mitään). Synttärilahjaksi sain sitten sen toivomani kahdenkeskisen matkan. Koska kevät oli jo valmiiksi tupaten täynnä _ihan […]
Sun ilo on mun ilo, sun suru on mun suru
Aloitin tämän kirjoittamista jo yli viikko sitten, äitienpäivänä. Ajatukset olivat tuolloin jotenkin turhan kesken, eikä kirjoittaminen ottanut luonnistuakseen. Ajatus siitä, mitä äitiydessään tai vanhemmuudessaan on tehnyt oikein, jäi kuitenkin kytemään. Ohjeitahan äitiyteen saa jatkuvasti – vauvapalstoilta, neuvolasta, isovanhemmilta, tuttavilta, somesta. Milloin mistäkin. Mistä ihmeestä sitä sitten vastasyntyneen nappisilmiin tuijottaessaan tietää, mikä on oikeasti oleellista? Mietin […]
Kaaosterveiset
Kevään viimeiset viikot. Ne on ehkä koko vuodenkierron pahimmat, aina täynnä kuin se kuuluisa Turusen pyssy. Töiden deadlinet kirkuvat punaisella, fuusiopiha rehottaa syytellen, on juhlaa, synttärii, päättäjäist ja hammaslääkärii. Dödö on loppu. Hammastahna on loppu. Yläkerrassa on tuskaisen kuuma nukkua. Viimeiset kokeet – koita vielä vähän aikaa jaksaa! Terassin rakentamiseen tarvitaan lisää puutavaraa. Pappa rakentaa, […]
Rippijuhlien anatomiasta
Ai niin, nekin on ihan kohta. Ne rippijuhlat. Jos viime syksynä olikin vähän kriisin paikka se, että esikoinen on tullut rippi-ikään, nyt aletaan olla huomattavasti konkreettisemman kriisin äärellä. Parin kuukauden kuluttua lapsonen laahustaa alboissaan kirkon käytävää ja kotona pitäisi juustokakun olla just jämpt hyytynyt, kun vieraat saapuvat pitkävartisine ruusuineen onnittelukierrokselle. Ehkä näistä asiaa koskevista kirjoituksista […]
“Kesä tulee, kaikki järjestyy”
Istuimme vappuaattona pöydän ääressä, valmiina käymään kiinni ihaniin vietnamilaisiin kevätrulliin. Meitä aikuisia oli viisi, yhden jouduttua jäämään kuumeen takia illanistujaisistamme pois, lapsia telmusi vuoroin pihalla ja talon yläkerrassa yhteensä seitsemän. Päässä oli typerät marketista ruoanhakureissulla mukaan tarttuneet pahviset töttöröhatut ja ensimmäisen kuoharilasin kuplat kutittelivat kielenkantoja iloisesti. Kaadoimme laseihin lisää kuohuvaa, nousimme ylös ja kilistelimme. Sille […]
Unohda hyötytarha – nyt tulee fuusiopiha!
Esittelin aamulla Instagram-seuraajilleni tulevan kesän kuumimman puutarhatrendin ja sain välittömästi toiveita kertoa tästä mullistavasta uutuudesta lisää. Koska olen täällä, of koos, teitä varten, täytän luonnollisesti kaikki toiveenne! Joten my dear ladies, tässä tulee kesän 2018 puutarhavillitys nro 1: FUUSIOPIHA! Lyhyesti fuusiopihalla tarkoitetaan puutarhaa, jossa halutaan nauttia koko vuodenkierrosta yhtä aikaa. On palkitsevaa nauttia Suomen kaikista, […]
Hän, joka täydensi perheen
Kun tämä vanhemmuus kuitenkin on tietynlaista virstanpylväiden ohittelua, niin tänään tultiin meidän perheessä jälleen tohinalla yli seuraavan pylvään. Kiharapäinen kuopus loikkasi kerrasta toiselle kymmenluvulle, mikä tarkoittaa taas sitä, että perheen viimeinenkin mukelo on jo toisella kymmenellään. Nyt kuuluisi – ja kai jotenkin haluaisinkin – sanoa, että tunne on haikea, mutta ei se todellisuudessa kauheasti taida […]