Kokonaista kolme päivää, ilakoi hän. Ja kokonaista kolme päivää myöhemmin ihmettelee, joko ne kokonaista kolme päivää muka meni. Jo. Lapset ovat parhaillaan matkalla kotiin ja läppärin kaivoin heti aamulla esiin. Tosin siirsin herätystä tunnilla, koska olisin halunnut vielä hetken vaan olla. Tärkein lomahavainto lienee siis se, että jokainen tarvitsee lomaa. Vaikka kuinka tekisi maailman parasta […]
HETKET JA FIILIKSET
Arkikuva 18/52
Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu. Kuvitelkaa tilanne. Koko kolmehenkinen lapsirevohka matkaa perjantaina mummulaan. Itse vietät vapaapäivää ja lähdet ystäväsi kanssa terassille syömään. Aterian jälkeen päätätte jatkaa juttua vielä ystävän kotona kahvikupposen ääressä, joka vaihtuu lopulta lasilliseksi viiniä. Lähdet alkuillasta kotiin, jotta olet ajoissa nukkumassa, koska seuraavana päivänä […]
Kulttuuriherännäinen
Jos nyt ei vielä mun kammottavasta kirja-propagandasta olisi käynyt selväksi, olen aina arvostanut kirjallisuutta ilmaisun muotona valtavasti. Mutta samoin arvostan kaikkea kulttuuria. Ahdistun keskustelusta, jossa puhutaan kulttuurimäärärahojen leikkaamisesta selviönä tai niiden siirtämisestä toisaalle. Ihminenhän tukahtuu ja surkastuu ilman hengen ravintoa! Millaista olisi maailma ilman sykähdyttäviä urheiluhetkiä? Ilman Sasu Salinin jäätäviä pommeja kaaren takaa tai Granlundin […]
Juhannuksena kuultua
Ihan just kertakaikkisen loistava juhannus. Otin pitkästä aikaa ihan viimeisen päälle loman kannalta ja käytin ennennäkemättömän vähän aikaa somettamiseen, enkä edes yrittänyt valokuvata jokaista ruoka-, uinti- tai pelihetkeä. Tietokone ja kamera saivat pötkötellä ihan rauhassa työpöydällä ja näemmä puhelimessakin kestää akku ihan koko päivän, kun sen antaa olla. Ajatella. Muutaman päivän kokonaisvaltainen irrottautuminen tekikin ihan […]
Ihan vaan juhannus
Meille ei ole koskaan kehittynyt erityisiä juhannusperinteitä. Paitsi jos perinteeksi lasketaan perinteettömyys. Useina vuosina ollaan oltu kotosalla jussina, kerran parin päivän Ruotsin reissulla ja pari vuotta sitten Ahvenanmaalla. Mutta mitään mökkiä tai erityistä juhannuspaikkaa meillä ei ole. Tosiasiassa en ole kyllä sellaista oikeastaan osannut kaivatakaan. Kolmen päivän yhteinen juhannusloma keskellä täysin autiota kaupunkia ajaa asiansa […]
Paitsio
En tiedä teistä, mutta meidän kodin äänimaailma on viime päivinä koostunut hyvin pitkälti sellaisesta kotikatsomomölinästä. Tiedättekö sellasesta ooooeeiii… aijjjaijjaiii… voooeeeeooeeiiiooo… eoeoeoeeeoooiii… PAITSIO! Minä sitten eilen satuin paljastamaan, etten oikein vieläkään ymmärrä sitä paitsiota. Kun ei siinä ole mitään logiikkaa. Tuo mies, lähes huomaamattomasti, huokaisi puolisyvään, nappasi pöydältä irtokarkkikulhon ja päätti havainnollistaa. Kerrankin ainakin oikea välineistö […]
Arkikuva 15/52
Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu. Arkikuvasarja meni poikki viime viikolla Köpiksen reissusta ja blogimuutosta johtuen, joten venytetään näitä haasteen rajoja nyt muutenkin vähän. Meillä kun ei todellakaan arkena näytä tältä. Mutta nyt osui ekaa kertaa tooooodella moneen viikkoon, ehkä jopa kuukauteen viikonloppu, jolloin ei ole oikeastaan mitään […]
Honey, I’m home!
Mä oon täällä! MOI! Samaan aikaan ihan jeejee-fiilikset ja toisaalta ahdistaa ja ärsyttää, kun eihän tällanen tietotekninen hapatus suju koskaan niinkuin itse haluais. Päätä särkee, niskat on jumissa ja öögat vetää hedelmäpeliä, kun olen siirtänyt, vääntänyt ja muokannut. Tehdäkseni sen kohta uudestaan, kun ei olekaan kelvannut. Eikä kelpaa muuten vieläkään. Mutta muutoksia tulee nyt pikkuhiljaa, […]
Heipat!
Jos en olisi reissusta näin väsynyt, heittäytyisin varmaan vähän sentimentaaliseksi tässä. Blogi on ollut hiljainen viime päivinä, johtuen pääasiassa parin päivän Kööpenhaminan matkasta ja sitä edeltäneestä viime hetken kiireestä. Kotiuduttiin pari tuntia sitten ja väsymyksen lisäksi reissusta jäi onneksi käteen myös paljon inspiraatiota ja ideoita, niin kodin, blogin kuin koko elämänkin suhteen. Nämä ideat toteutellaan […]
Kaaosteoria
Mulla on kaaosteoria. Se menee näin: Missä minä, siellä kaaos. Ainakin siltä on tuntunut tänään. Tiättekö sen, kun on aamukasista asti pusertanut kaikki hommat valmiiksi, ennakoinut tarvittavat, säntäillyt ja ollut ihan helvetin tehokas, ja sit noin klo 22.38, kun uskaltautuu miettimään ekaa kertaa seuraavana päivänä starttaavaa reissua ja edes etäisesti jotain pakkaamiseen liittyvää, paukahtaa sähköposti, […]