Talvi, my darling!

Huolimatta siitä, että meiltä loppui taas lämmitysöljy, ennenkuin sitä tilattiin lisää (hämäläinen, you know), ettei meillä edelleenkään ole sitä pönttöuunia ja nenänpäähän kasvaa sisälläkin jääpuikkoja, on tämä kunnon talvi ihan mun juttu. Pakkasen tuoksu, jalan alla nitisevä lumi ja kuurankukat ikkunoissa. Ihana talvi. Tällä viikolla on edessä pari ihanaa vapaata. Itsenäisyyspäivänä riisipuurot, linnan juhlat ja […]

Kiire jo on, kiire jo on…

Alkaa tuntua joululta. Jos ei muuten, niin töiden puolesta. On saanut painaa aika pitkää päivää ja työputkea, mutta nimenomaan saanut. Olen tosi onnellinen tästä tilanteesta. Vaikka pakko myöntää, että odotan jo ensi viikolla koittavaa vapaapäivää. Itsenäisyyspäivä katkasee jouluputken mukavasti ja antaa hiukan lisäenergiaa viimeistä työrutistusta varten. Blogihiljaisuus selittyy siis ihan tylsästi kiireellä. Ensi viikolla aukioloajat […]

Joulun aikaa, joulun taikaa…

No ihan ensinnäkin KIITOS kaikista viesteistä, kommenteista ja tykkäilyistä koskien naked truth-postausta. Mä olen ilahtunut tän asian aiheuttamasta keskustelusta. Mutta jatketaan nyt kuitenkin seuraavaan asiaan, jossa on vähemmän naamaa. 😉 Maria heitti mua jouluisella haasteella. Olen joutunut tätä hieman pohdiskelemaan, melkein vaikeilta tuntui osa näistä kysymyksistä. ”Joulun aikaa, joulun taikaa…” haaste toimii näin: 1. Kerro muutaman kuvan […]

Naked truth

Että pitikin mennä… 😉 Lueskelin aamulla blogeja ja silmiini osui Veeran haaste. Mietin itsekseni, tohtisko sitä. Ja kun huomasin facebookissa Marian pohtivan samaa, menin ja haastoin hänet. Lupautumalla tekemään saman itsekin. Auts! Mutta koska olen sanojeni mittainen nainen (jopa hieman isompi…), ja Maria omat kuvansa jo postasi, ei auttanut kuin pestä töistä tultuani naama puhtaaksi […]

Vähitellen… Joulua.

Tänään oli taas sellanen päivä, että luulin vielä kahdelta kellon olevan puoli kymmenen aamulla. Eihän se noussut lainkaan. Tasaisen harmaata koko päivän, aamusta iltaan. Toisaalta just täydellinen päivä olla katselematta tarkemmin ulos ja aloittaa joulufiilistelyt. Ensimmäinen valosarja, havuja, joulunpunaisia omppuja ja kynttilöitä. Kanelitangot tuovat jouluisen tuoksun ja ensimmäiset tortut ja piparkakutkin leivottiin.  Kyllä se joulufiilis […]

Haaveissa.

Pelkästään ikäviä asioita ei voi määräänsä enempää märehtiä. Olen luonteeltani aikamoinen murehtija, mutta toisaalta myös ihan höpö taivaanrannanmaalari. Haaveksija. Jos saisin valita, mulla olisi joka viikko yksi päivä, jolloin saisin rauhassa hohhailla ja rakennella pilvilinnojani. Tottakai mä toivon, että läheiset pysyy terveenä ja lapsista kasvaa kunnon aikuisia. Toivon tasapainoista elämää. (eikä näitä pommeja koko ajan…) […]

Mudcake isälle

Tänään on tuhansissa suomalaiskodeissa juhlittu isänpäivää. Niin myös meillä. Aamulla perinteisesti sipistiin ja supistiin keittiössä ja vietiin iskälle aamiainen sänkyyn. Lapset antoivat hartaudella valmistamansa lahjat ja kortit ja kakkuhan me leivottiin. Tottakai. Meiän iskä tykkää makeasta. Niinpä mutakakku oli selkeä valinta. Ja lasten kanssa aika vaivaton tehdä. Ei mitään ylimääräsiä pursotus-sotkuja, tomusokeritömpsäys vaan päälle. Käy […]

Tunnelmia uudesta makkarista

Antanette anteeksi, nyt aiheet pyörii varmaan hetken makuuhuoneen ympärillä. Öisin nukuttaa hyvin, mutta aamuyöstä havahtuessa ei malttais jatkaa unia. Tekis mieli vaan fiilistellä. Hih! Vaikka moni pikkujuttu onkin vielä kesken, viihdytään täällä nyt jo tosi hyvin. Mutta ollaankin yksinkertaisuuden ystäviä. Keep calm-taulu ei toki ole jäämässä huoneen nurkkaan, vaikka ei se kyllä hassumpi ole tuollakaan! […]

Muuttopuuhia

Nyt, lähes kolme vuotta Uskolaan muuton jälkeen, nukuimme ensimmäisen yön ihan oikeassa makuuhuoneessa. Kattolistat on vaiheessa, patteri puuttuu ja sänkykin on väärä, mutta ilo on silti korkealla. Meillä on neljä makuuhuonetta! Kyllä tämäkin remontti aikansa kesti… Oli inspiraatio-ongelmia, tapettiongelmia, rahoitusongelmia ja välillä vähän v*tutusongelmiakin. Kesällä kukaan ei edes avannut koko huoneen ovea kolmeen viikkoon, kun […]

Sängytön huone

Pitihän se arvata. Kaikki oli suunniteltu niin hienosti valmiiksi. Enää toi lista tonne, naps, ja toinen tonne, naps, ja sitten vaan kalusteet. “Vaan kalusteet” olikin sitten suhteellisempi käsite. Tai itseasiassa meillä on kyllä kaikki muut kalusteet, paitsi se olennaisin. Sänky. Lähdettiin niin reteesti sitä lauantaina Ikeasta hakemaan, vain kuullaksemme, että tehtaalla on ongelma ja kyseisiä […]