Kevään vakiparku.

Eihän sitä itselleen mitään voi. Joka vuosi lasten kevätjuhla herkistää. Erityisen vuolaina kyynelkanavat tuntuvat olevan eskarivuoden lopuksi. Pienen ihmisen siirtyminen vuosien päiväkotiuran jälkeen koulun puolelle saa vanhemmat ihmettelemään, kuinka nopeasti se aika taas kuluukaan. Suvivirttä laulettaessa muistaa myös elävästi oman pömppövatsaisen olemuksensa 25 vuoden takaa. Kuinka sekin oli muka ihan eilen. Täällä meilläpäin on perinteisen […]

Kesälomapalapeli.

Pitkä kesälomakin voi toisinaan muodostua ongelmalliseksi. Ei toki minulla. Vaan noilla koululaisilla. Ei varmaan olla ainoita vanhempia, jotka repii tukkaa päästä miettiessään kenen kumminkaimannaapurinvillen nurkkiin muksuja mikäkin viikko ängetään. Ilmeisen suosittu käytäntö on vanhempien peräkkäiset lomat, jolloin koululaisen ei tarvitse olla juurikaan yksin, mutta perheellä ei näin ollen ole välttämättä yhtään yhteistä lomaa. On leirejä […]

Hello Kaksplus, this is Uskola calling!

Täällä ollaan! Aika villiä. Oikeesti vähän jännittää olla täällä ihan omalla pärställä. Ja näillä mun ihan omilla, luokattomilla jutuilla. 😉 Koska toivon mukaan blogiin eksyy nyt jokunen uusikin lukija, on ehkä aiheellista esitellä, mistä Uskolassa on kyse. Meitä asustaa täällä vanhan puutalon suojissa viisi. Äiti, isä ja kolme pellavapäätä. Vanhin neitokainen kolkuttelee teini-iän portteja (toisinaan […]

Pihapartyt

Meillä on ollut tapana järkätä lapsille yhteiset synttärikemut aina näin keväisin, nuo kun ovat ajoittaneet syntymänsä sen verran lähekkäin. Tänä vuonna kekkerit olivat hieman tavallista myöhemmin, millään kun ei vuorokauden mittaiset leivontatalkoot innostaneet. Niinpä päätin päästä helpommalla. Ja nyt vaan ihmettelen, miksen ole keksinyt tätä jo aiemmin?! Pihakemut. Grillimakkaraa, salaattia, pientä suolaista. Jälkkäriksi iso kasa […]

Koska reippaat äidithän askartelee.

Paitsi minä. Mutta en mä mikään reipas olekaan. Eilen vietettiin lasten kanssa vapaapäivää ja sain jonkun käsittämättömän kohtauksen. Keksin kaivaa esiin remonteista jääneitä tapetinjämiä ja askarrella niistä nuorimmaisen huoneeseen lippuviirin. Joo-o. Lippuviirin. Jos joku nyt ei sattumalta tiedä, mikä on lippuviiri, niin se on siis pitkä nauha, johon on liimattu/ommeltu kolmion mallisia kankaita tai vaikka […]

Kotona keväällä kerran.

Koti- ja sisustuskuvia paljon toivotaan, mutta niitä tippuu nykyään aika harvakseltaan… ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että mä oon ihan julmetun kyllästynyt siivoamaan! Se on jännä, miten viisi ihmistä kyllä kaikella antaumuksella sotkee paikkoja, mutta vain yksi siivoaa omat (ja muiden) jäljet. Ja jokseenkin myös epäreilua. Mutta valitukset (kerrankin) sikseen ja asiaan. Viikonloppuna siivoajia taisi olla […]

Äideille.

En ollut varmaan tänä aamuna ainoa äiti, joka esitti nukkuvaa (ja koitti pidättää kaameaa pissahätää), kun keittiössä sipistiin, supistiin ja kolisteltiin. Mutta ihanien pellavapäiden märkien pusujen ja suloisten lahjojen takia olisi pidätellyt vaikka pidempäänkin. Äitiys ei ole aina herkkua, mutta toisinaan se maistuu erityisen makealta. Kuten tänään. Joten onnea, voimia ja halauksia meille kaikille. Maailman […]

MUUTTO!

Ette usko, kuinka kauan mun on tehnyt mieli kertoa tämä… mutta nyt teen sen ihan luvan kanssa.   Uskola muuttaa maanantaina Kaksplussalle!!! Kiitos tästä kuuluu tietysti ennen kaikkea teille lukijoille. KIITOS, kun kävitte tykkäilemässä, äänestämässä ja kommentoimassa Tähtibloggaaja -kisan aikana. Aktiivisuutenne ansiosta Uskola on yksi valituista tähtiblogeista uudistuneessa Kaksplussan blogimaailmassa! Vähän mua kyllä jännittää… Pari […]

Kaksin.

Me oltiin tänään ihan kahdestaan. Minä ja pieni pätkäpoika, joka täyttää viikon kuluttua jo seitsemän. Tänäänkin oli tärkeä päivä, kun käytiin tutustumassa kouluun. Käsi kädessä, ihan vaan me kaksi. Näinä päivinä aina hiukan pistää sydämestä… Aivan liian harvoin tulee otettua aikaa jokaisen lapsen kanssa ihan yksittäin. Taas tuli huomattua sekin, kuinka nopeasti aika juoksee. Ihan […]