HUOMIO kaikki kaltaiseni käsityöttömät ympäri Suomen! Ahdistaako lankakerän vyötteiden merkinnät, kauhistuttaako kantapää, putoileeko puikot, puratko enemmän kuin saat valmista aikaan? No niin minäkin! Liittykäämme yhteen! Joka ikinen syksy mä päätän kutoa sukat. Viime vuonna sain aikaiseksi yhden kaulahuivin (oikein/nurin, you know) ja aloitinpa sukkaakin. Joka vaihtui kesken lapaseksi. Joka makaa edelleen keskeneräisenä lankakassissa. Aika säälittäviä […]
Author: nakitjamutsi
Suosikkiasiat.
Aina sitä ei arjen keskellä muista. Nauttia niistä kaikista pienistä lempiasioista, joita jokainen päivä pitää sisällään. Ja jos ei pidäkään, niiden eteen kannattaa ihan tosissaan tehdä vähän töitä. Jotta niistä suosikkiasioistaan saisi nauttia mahdollisimman usein. Kivoimpien asioiden lista vaihtelee, ainakin mulla. Tietysti niitä vakkareitakin on, mutta toisinaan toiset asiat nousevat ja toiset laskevat. Kuten kuuluukin. […]
Ihastuttava kirja-arvonta!
Sain viime syksynä kunnian päästä mukaan jännittävään kirjaprojektiin. Tuolloin hääräsin vielä pienen herkkupuotini emäntänä ja minulta pyydettiin kirjaan hieman rekvisiittaa. Herkullisia kuvia onkin kirjan sivut pullollaan ja olipa mukaan ujutettu vielä minun minttusuklaisten muffinieni reseptikin. 🙂 Kyseessä on siis ihanan parivaljakon Ilona Pietiläisen ja Hanne Maneliuksen “Hulivilin onnenhetket – Juhlia & sisustusta lapsille” (Docendo 2013). […]
Sunnuntain vakiorivi.
Mä olen ihan säälittävä. Näistä sunnuntaipäivistä on tullut hyvin toistensa kaltaisia viime aikoina. On reippaat päiväkävelyt (kuinka ihastuttavan keski-ikäistä!), on kirjan lukemista, ruoanlaittoa ja iltapalapannari. Näiden pidempään jatkuneiden perinteiden lisäksi mukaan sunnuntaivakioihin on astunut yltiöpäinen matkahaaveilu. Ei edellisestä tämän kaltaisesta postauksesta taida olla kuin viikko aikaa (juu, sekin oli sunnuntai), joten pahoittelen. Toistan itseäni nyt […]
En pois potkisi…
… jos nämä miehet välttämättä sänkyyni tahtoisivat kömpiä. Niin, jonkin verran epätodennäköistähän se on, mutta siksi tälläisen listan tekeminen aika hassunhauskaa onkin. Blogikollegani Demi oli saanut tämän hävyttömän haasteen toisesta blogista ja koska minä olen härskiydessäni aivan omaa luokkaani (työkaverini voinevat todistaa…), päätin tietysti tarttua tähän. Miltä sitten näyttää Uskolan emännän “panisin” -lista. No oudolta, […]
Vinkkaa kirja!
Kyselin jokin aika sitten vinkkejä esiteinin lukemaan innostamiseksi ja sain niin valtavasti hyviä vastauksia, että ajattelin kokeilla samaa uusiksi. Tällä kertaa vinkkejä olen vailla ihan minä itse. Lukemaan minua ei niinkään tarvitse innostaa, into löytyy kyllä jo takataskusta. Mutta kuten aiemminkin olen jo maininnut, olen tuurilukija. Lukuinto riippuu mielialasta, kiireen tasosta, fiiliksistä ja mistä lie […]
Kaiho.
Taisin jo aiemminkin kertaalleen todeta, että tämä tuleva pimeä aikaa ahdistaa minua. En ole nyt jostain syystä valmis luopumaan lämmöstä, enkä varsinkaan valosta. Tuntuu kamalan murheelliselta ajatella tulevaa vuodenpuolikasta. Kylmää, räntää, pimeää. Tämä alkusyksy kuulaine päivineen vielä menee, mutta loka/marras, saati vuoden mittaiselta tuntuva tammikuu saavat aikaan lähinnä puistatuksen väreitä. Syksyisin iskee kaiho. Tyhjä olo, […]
Paluumuuttajan silmin.
Aloitin ensimmäisen julkisen blogini lähemmäs neljä vuotta sitten, kun muuttomme Tampereelta takaisin tänne synnyinseudulle varmistui. Matkalla Kotiin -blogin oli ajatus käsitellä nimenomaan tuota suurta elämänmuutosta, paluumuuttoa pikkukaupunkiin ja sen mukanaan tuomia fiiliksiä. Alkuun nuo asiat olikin enemmän mielessä ja pinnalla, nyt kun arki on jo pidempään ollut vakiintunutta täällä “käpykylässä”, alkushokki jopa hieman naurattaa. Näin […]
Piirakkailta.
Jonkin verran on ehtinyt herättää hilpeyttä tämä meidän tyttöporukassa laatima illanvietto… Ideana siis, että kaikki tuo mukanaan piirakan. Ja myös leipoo. Ehe ehe. No, tätä läppää vois jatkaa tietysti loputtomiin, mutta mennään nyt itse aiheeseen. Jokainen leipoi siis illanistujaisiin piiraan tai kaksi. Aika mukava kattaus erilaisia, ihania herkkuja saatiinkin kasaan. Oli punasipuli-juustopiirakkaa, katkarapupiirakkaa, kana-aurajuustopizzaa… tiramisua […]
Pihakirppis!
Kovasti (olevinaan) pitää kiirettä. Pari pidempää työpäivää ja lauantainen pihakirppis ovat vieneet ajan aika laajalti. Nytkin tulin vaan pikaisesti vinkkaamaan juurikin tuosta lauantaisesta kirppiksestämme. Tyhjennellään siis Uskolan varastoja tuohon pikkuiselle pihallemme tulevana lauantaina. Ajatuksena lähinnä päästä meille turhasta tavarasta eroon. Myynnissä kaikenlaista lastenvaatteista astioihin ja sisustusjuttuihin, muutama huonekalukin mukana. Samaan syssyyn ajateltiin myydä pois jäämistöä […]