Lähilukio, amis vai koulupaikka toiselta paikkakunnalta?

Maanantaina oli ysiluokkalaisen jatko-opintoja koskeva vanhempainilta. En usko, että olisin edes mennyt, jos en olisi tällainen merkitysten listaaja. Jollain tavoin tuntui kuitenkin tärkeältä istua kaarevan auditorion istuimessa vielä viimeisen kerran kuuntelemassa tämän lapsen asioita, vaikkei illan sisällössä mitään uutta saati mullistavaa ollutkaan. Kun tyttö vuosi sitten varovasti kertoi olevansa ehkä kiinnostunut lukiosta toisella paikkakunnalla, jähmetyin […]

Vie minut, minut vie jonnekin

Tämä on merkittävä vuosi. Tai se jää ainakin omiin aikakirjoihini merkittävänä, koska olen päättänyt niin. Esikoinen päättää peruskoulunsa, keskimmäinen puolestaan siirtyy syksyllä jo yläkouluun. Mutta ennen kaikkea puolisoni, tuo vakaa tunteiden tiehöylä (his words, not mine) astelee toukokuussa seuraavalle kymmenelle. Hän täyttää siis pyöreät 40 vuotta. Nyt jos saisin maailmankaikkeudelta ja metsien keijupölyltä pyytää, niin […]

Ostettua, itse tehtyä, pakastealtaasta poimittua – vinkkejä rippijuhlien ja ylppäreiden tarjoilupöytään

Huomasin jouluvapailla (vaikka laiskottelin, enkä blogiin mitään kirjoitellutkaan), että viime kesän rippijuhlia koskevat postaukset nousivat ajoittain tuonne luetuimpien joukkoon. Mikä on ihan loogista, koska hiihtoloman aikaan on (ainakin näillä seuduilla) jo seuraavat konfirmaatiot ja siitähän se juhlakausi sitten vähitellen alkaa. Samaan aikaan muistin, että olin luvannut kirjoittaa erikseen jutun myös meidän juhlien tarjoiluista ja muista […]

Merkityksiä

Minulla on tapana keksiä päiville merkityksiä. Ihan tavallinen tiistai saattaa saada merkityksen, kun siitä on enää yhtä vähän johonkin innostavaan hetkeen kuin edellisestä hetkestä siihen. Ynnään mielessäni ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja, liimaan harmaana jatkuvalle janalle keltaisilla lapuilla tarkoitusta. Jäsennän maailmaa ja elämääni laskemalla etäisyyksiä ja mittaamalla ajankulua. Rakennan arjelle raameja maalaamalla arkipäivistä mielessäni merkityksellisempiä. Kuten […]

2019: hae opiskelemaan ja leivo kakku

Vuoden ensimmäinen päivä on perinteisesti uusi alku. Tyhjä paperi, jolle lähdetään kirjoittamaan uutta tarinaa. Paitsi että harvoin ne oikeasti ovat näin kalenterisidonnaisia – uudet alut tupsahtelevat usein yllättäen keskellä maaliskuista tiistaita tai marraskuun sohjoista ruuhkaa. Jonkinlainen tarve edellisen vuoden niputtamiselle ja uuden – paremman – aloittamiselle vuodenvaihteessa kuitenkin on. On kuin kerran vuodessa kaikki maailman […]

Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 12. luukku – Hyvää joulua!

Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä. Sieltä se tuli, se joulu. Vaikka kuistin siivous jäi vaiheeseen, terassin kesäistutuksista tuli huomaamatta jääkukkia, katkarapukimarakulho tuli närpittyä tyhjäksi jo ennen aattoa ja perinteinen luumuvaahtokin juoksettui aamun tuoksinassa. Mutta ihan joululta tämä tuntuu. Kuusi on kauniimpi kuin koskaan (kuten […]

Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 11. luukku – kaikkien aikojen paras joulu!

Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä. Eilen suunnistin työhuoneelle jo aamuvarhaisella viimeistelemään muutamia työjuttuja. Kymmeneltä, kun olin saanut pyyhittyä kaikki to do -listani kohdat, pamautin koneen kannen kiinni, muistin nypätä roskiin vietäväksi työhuoneeni roskapussin ja suunnistin jouluvapaille. Vaikka edessä ei tällä kertaa pitkää lomaa ole, […]

Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 10. luukku – joulunpyhien leffasuosikit

Kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä. Mää sitten rakastan tätä striimauspalveluiden aikakautta. Ihan perinteisiä telkkarilähetyksiä tulee katsottua nykyään tosi vähän, mutta esimerkiksi sarjojen kulutus on ainakin meidän perheessä kasvanut sen mahdollisuuden myötä, että kaikkea voi katsoa omien aikataulujen mukaan. Sarjamaratonit kuuluvat […]

Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 9. luukku – Ken saa lahjan paskimman?

Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä. Tip tap, hyvät nakkiaiset! Se on alle viikko jouluaattoon (en ymmärrä kyllä taaskaan, että missä vaiheessa näin on käynyt), joten kohta löffätään! Koska oikeasti odotan kaikkein eniten nimenomaan edes parin päivän vapaata arjesta. Kyllä se joulu siihen sit ympärille […]

Tarpeeksi hyvän joulukalenterin 8. luukku – siivousglögit (arvonta nääs!)

Glögimaistiaiset saatu Tarpeeksi hyvässä joulukalenterissa jouluun yritetään valmistautua rennoin ottein ja nauttia juhlakauden tunnelmasta. Kalenteriluukku avataan joka toinen päivä. Kädet ilmaan ja lippu salkoon – joulusiivous on suoritettu! Tai siis keskenhän se hiukan jäi, kun tuli taas kaikkia keskeytyksiä… Esimerkiksi tollanen yllättävä hohtokeilaus kiinnosteli paljon enemmän kuin mattojen tamppaaminen, mutta muutamia tyynynpäällisiä ja viimeistelyjä vaille valmista […]