Arki-illan nopeat: rukiiset kalapuikkoburgerit

Julkaisu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Finduksen ja Indieplacen kanssa Montako kertaa viikossa teillä syödään kalaa? Itsehän täräytän kerran viikossa tai kahdessa lohen uuniin ja olen ihan että jee jee, hyviä rasvoja. Vaikka todellisuudessahan kalaa, erityisesti vaaleaa, olisi hyvä syödä jopa kolmesti viikossa. Auts. No okei, heitetään meillä nyt kiireisinä iltoina pannulle kalapuikkoja, mutta niiden osalta […]

“Murrosikä alkaa ja aika paljo muuttuu”

Kun syksyn toinen kouluviikko lähti tuossa kuukausi sitten käyntiin, olin jo ihan finaalissa. Viikko tuntui järjettömän pitkältä, hiostavalta, ahdistavalta ja seisahtuneelta. Arjen alkuun tuntui osuneen kaikki muksujen hammaslääkäreistä kipsinpoistoihin ja fysioterapioihin, ja olin taas tuttuun tapaan hajalla, kun muistin, mitä elämä kesän ulkopuolella olikaan. Alkuviikot on olleet myös monella tapaa erilaisia kuin aiemmin. Esikoisen on […]

Näin opin lukemaan uudelleen

Ihan alkuun, anteeksi tuosta otsikosta. Inhoan tällaisia “näin opin pesemään hiukseni palashampoolla” ja “näin opin puhumaan miehelleni tuhmia” -otsikoita (enkä muuten ole oppinut kumpaakaan, mikäli jäitte miettimään). Mutta kun viime vuonna tuskailin rakkaalle harrastukselleni jäänyttä liian vähäistä aikaa, olisin halunnut lukea juuri tällaisen jutun, juuri tällaisella tyhmällä otsikolla. Olen kirjoittanut lukemisesta ja kirjoista lukuisia kertoja, […]

Ekaluokkalaisia

Muistin salasanan sentään vielä. Ei ole mitään dramaattista syytä, miksen ole kirjoittanut kahteen kuukauteen. Oli vaan kesä. Oli töitä ja oli lämmintä, oli kirjoja ja sarjamaratoneja, oli uudenlaista kirjoitettavaa ja sitten vielä se yksi vähän ikävämpi haaveri trampoliinilla. Oli vaan kaikkea muuta. Mutta vaikka elokuussa eletään vielä täysillä kesää, on tässä koulun alkua edeltävässä sunnuntaissa […]

Salsa-Sappisen nachopelti ja sikahyvä tomaattisalsa

Olen jo monta päivää pyöritellyt mielessäni, miten saisin kiteytettyä parhaiten tänne blogiin viime viikon Lontoon-matkan. Reissu oli ihana, ja koko kokemuksen prosessointi on vielä jotenkin kesken, joten antaa sen hautua nyt vielä hetken. Reissukokemusten sijaan nyt siis lupaamani helpot reseptit, joita käytettiin kuukausi sitten meillä järjestettyjen nelikymppisten tarjoiluissa. Nachopelti on siipan bravuuri ja minä kun […]

Ilmastoystävällisempää maitoa? Kyllä, kiitos!

Kaupallisessa yhteistyössä Juustoportin kanssa Maito. Tuo vastasyntyneen elämän eliksiiri, koululaisen välipalajuoma, kahvihetkien sulostuttaja ja mamman makaronilaatikon paras kaveri. Ja sitten se samainen maito, jonka hiilijalanjälki hehkuu naudanlihan ohella kaikkein punaisimpana ja jonka juominen on ilmastokriisin myötä alkanut tuntua ahdistavalta, vähän nololtakin. Ja tiedättekö, mulle henkilökohtaisesti maidon ja maitotuotteiden käytön vähentäminen on osoittautunut arjen ilmastoteoista kaikkein […]

Pelottava, pelottavampi, unihalvaus

Olin ehkä 14-15 -vuotias, kun muistan ensimmäisen kerran heränneeni keskellä yötä varmana siitä, että joku valtava pahuus on läsnä juuri siinä hetkessä, juuri omassa kodissani. Tajusin koko ajan selkeästi olevani hereillä, mutta en pystynyt tekemään tuolle paikalla olevalle pahalle mitään. Olisin halunnut huutaa tai juosta varoittamaan viereisessä huoneessa nukkuvaa äitiäni, mutta en pystynyt. Seuraava muistikuva […]

Sankarin (ja vähän vaimonkin) näköiset nelikymppiset

Meidän perheessä kun puhutaan kevään juhlakaudesta, ei (vielä) tarkoiteta valmistumisia eikä pariin vuoteen taas rippijuhliakaan, vaan koko porukan syntymäpäiväsumaa. Synttärikausi alkaa maaliskuussa omista juhlistani ja jatkuu kolmen viikon välein huipentuen äitienpäivän tienoilla isän ja pojan syntymäpäiviin peräkkäisinä päivinä. Varsinaisia lastenkutsuja meillä ei ole pidetty enää kymmenennen ikävuoden jälkeen kellekään lapsista, vaan juhlitaan kunkin synttäreitä useimmiten […]

Raskainta on pysytellä askel edellä

Tämä äitienpäiväviikko (niin, se tosiaan on sunnuntaina, ymmärrän kyllä jos ette muistaneet… onneksi kouluilla ja päiväkodeille on yleensä kalenterin nurkka taitettuna näillä main) on nostanut useampiakin aihetta koskevia julkaisuja ainakin omiin silmiini lähipäivinä. Aiemmin päivällä luin Lähiömutsi-Hannen ajatuksia siitä, kuinka helposti perhekalenteria hallinnoivasta eväsleipien laittajasta tulee muutaman päivän lapsettomalla lomalla jälleen vapautta estoitta rakastava hedonisti. […]

Vähän iisimmin

Ei meillä koskaan oikein kummempia pääsiäisperinteitä ole ollut, mutta tänä vuonna ei sitten sitäkään vähää. Normaalisti yön aikana lapsille suklaamunia piilotelleelle pääsiäispupullekin oli ilmeisesti jäänyt vapaiden kunniaksi niin sanotusti ränni päälle, kun oli kokonaan unohtanut piilottelubisneksensä. No, onneks iskä paikkasi. Mä olen vähän tarkoituksella jättänyt blogin tänne nyt keväällä olemaan rauhassa ja hengähtänyt vähän itsekin […]