Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.
Joulun läheisyyden tajuaa lopullisesti parista asiasta. On aina yhtä hurjaa tajuta sytyttävänsä jo kolmatta adventtikynttilää tai ymmärtää, että lahjojen hankinta jäi taas viime tippaan. Ihan ehdoton joulumielen tuoja on kuitenkin kauneimpien joululaulujen laulaminen. Erityisen harvinainen näky koettiin tänään, kun koko perhe oli yhdessä kirkossa. Kiharapään musiikkiluokka osallistui tilaisuuteen esilaulajina ja jotenkin ihmeen kaupalla sain houkuteltua myös isommat lapset mukaan. Ja ihan ilman sen suurempaa uhkailuakin, vielä.
Siinä istuessa, heleitä lasten ääniä kuunnellessa väkisinkin herkistyy. Tulin muistelleeksi niitä, jo viime viikollakin haikailtuja kotiäitivuosia. Vaikka pääosin muistan nuo vuodet kidutuksena, kärsimyksenä ja kaiken aivokapasiteettini näivettäjinä, jouluisin leikkisin mielelläni kuukauden verran kotiäitiä. Noina vuosina jouluun oli eri tavoin aikaa panostaa, se leipomisen, paketoinnin, askartelun (kyllä!) ja muun tuusauksen määrä oli jäätävä. Ja sitä mulla on välillä ikävä. Joulunajan rauhoittamista ja siitä nauttimista.
Ihan yhtä totta kuin se, että joulu tulee kyllä vähemmälläkin, on myös se, että kaipaan silti sitä enempää. Kun kaikki menee niin kamalalla vauhdilla, enkä haluaisi että joulu kuittaantuu vain pidennetyllä viikonlopulla.
Millaisia teidän muiden joulupanostukset on? Oletteko jouluihmisiä, vai tuleeko mentyä vain pakon sanelemana vanhan minimikaavan mukaan?
-Päivi
Mä en vietä joulua. Olen töissä (omasta tahdosta) ja muut lähtee sukuloimaan.
Mä oon sen verran jouluhörhö edelleen, että en varmaan osaisi olla viettämättä.
Kotiäitivuosina myös kesästä ehti nauttia niin, ettei se loppunut kesken. Silloin oli jo ihan kivaakin vaihtaa kesästä syksyyn. Näin töissä ravaavana “ruuhkavuosihirviönä” kesä kestää kaksi viikko, mikä on tietysti auttamatta liian vähän. Ja joulu, se kestää juurikin tuon pidennetyn viikonlopun verran.
Onneksi tänä vuonna aloitin joululaulujen kuuntelemisen “salaa” jo marraskuun lopulla. Kynttilöitä olen ehtinyt myös polttamaan jo kilo kaupalla.
Lapset odottavat joulukuusta, jota itse taas en kaipaisi (tänäkään vuonna) lainkaan.
Toi on totta. Kaikki menee ihan hiton nopeaan, eikä meinaa minkään kyytiin ehtiä. Mä olen kans aiemmin ollut ihan jouluhöpö mutta nyt oon kuunnellu ekat joululaulutkin vasta äskettäin. Kauheeta että se on jo ens viikolla…
Kotiäiti aikana todellakin joulun odotus alkoi marras/joulukuun vaihteessa. Lasten kanssa kuunneltiin joululauluja, leivottiin pipareita ja leipiä yms. Kodinkin jaksoi laittaa joulu tunnelmaan: vaihtaa verhoja ja sisustus tyynyjä. Mutta nyt kiireisimpään “ruuhkavuosi” aikaan joulu on vaan pitkä viikonloppu. Kaikki ylimääräinen häsä on karsiintunut pois mikä on tosi tylsää. Mitä ne mun lapaset aikuisina muistelevat joulusta?!?
Tahtoisin olla enemmän kotona, mutta ei siihen juurikaan enään ole mahdollisuutta.
Toi just! Mulla on kans aina ennen ollut joulumatot ja verhot oon vaihtanut, pessyt sohvanpäälliset ja vaihtanut joulutyynyjä. Nyt musta tuntuu, että joulutyynyt vaihdettiin poiskin vasta äskettäin…
Kyllä kuullostaa ihan hirveälle että joillekin kotiäitivuodet”olleet kidutusta”..miksi niitä on sitten pidetty,herää kysymys?itselläni 4 lasta joista 3 v ja 6 kk refluksikkoja.Hoitovapaaseen ei vaan ole varaa vaikka tekisin vaikka ja mitä että voisin olla kauemmin kotona..keväällä palaan hoitamaan sairaita ihmisiä 3-vuorotyöhön ja hoidan vapaahetket pitkäaikaissairaita lapsia.Hyvää Jouluviikkoa 🙂