Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.
Aika kiitää niin järjettömällä vauhdilla, että koko joulukin varmaan menisi ohi vaan ihan perusviikonloppuna, jos nämä lapset ei muistuttelisi piparien leivonnasta, lahjalistoista ja torttutaikinan ostamisesta. Parasta on kuitenkin se, että lasten kanssa leipominen ei ole enää holtitonta taikinoiden viskelyä, lättäämistä ja sottaamista, vaan useimmiten kolmikko selviää näistä joulun perusleivonnoista ja -puuhista jo ihan omin voimin.
Ja olenko ottanut tilanteesta kaiken (ja vähän enemmänkin) irti? No enpä vissiin! Kun ensimmäistä kertaa vuosikausiin voin ulkoistaa näitä pikkuhommia jollekin toiselle innokkaalle, teen sen ilomielin, nostan jalat ylös ja odotan vaan valmista. Ehkä tämän vuoden paras joululahja.
Oliskohan vielä olemassa joku innokas taho, joka hoitaisi lahjaostokset, niiden paketoinnin ja postituksen, niin oltais jo aika lähellä joulua. Vapaaehtoisia?
-Päivi
P.S. Kotitalousläksyt on ihan oma kategoriansa… mutta ei niistä sen enempää. Tuli nimittäin puhumiskielto kyseisestä aiheesta. Hitto, kun kaikki kiva on aina kiellettyä…
Joo, siis toi leipominen on niin superhauskaa neljän lapsen kanssa, joista vanhin on sen viis vee. Okei, vauva ei osallistu siihen taikinan tekoon, ellei lasketa sitä, kun se alkaa huutaa pinnasängyssä, juuri kun omat kädet on siellä taikinakipossa… Neljä vee haluaa rikkoo munat ja senhän se osaa, siis rikkomisen. Asia erikseen, että onko ne kuoret poistettavissa sieltä munamössön seasta vaiko eikö. Vähän on taikinaa jonkun hiuksissa, paljon vaatteissa, naamalla ja lattialla. Mut ajatus on tärkein!
Hahah, todella! Ajatus on tärkein! 😀 Ja ehkä noiden pienempien lasten kanssa se matka on päämäärää tärkeämpi…? 😀
Usko pois, lasten kanssa leipominen kannattaa.
Kun on monta pientä, kannattaa toki valita resepti sen mukaan. Nk. Päiväkotileivonnaoset ovat niitä, joissa vain sekoitetaan (ei vatkata tai muuta hienoa) ja mielellään useammassa ei kupissa.
Meillä lasten ollessa pieniä kuopukselle annettiin aina oma kulho, jossa teki “omaa taikinaa” muiden reseptistä piittaamatta. Siis kuppi, vispilä, vettä ja vaikka pari maustepippuria sekaan heitettäväksi.
Seuraava sai hommakseen sekoittaa kuivat aineet jne.
Lasten kanssa leipominen ei ole, ainakaan alkuun, stressitöntä eikä siistiä, mutta saa siinä mukavasti aikaa kulumaan. Lopputulos palkitsee aina, vaikka siitäntulisi mitä 🙂
Ja mikä parasta, lapset oppivat tekemään keittiössä.
Ja jonain päivänä he oikeasti osaavat itse. Nimittäin harjoittelematta ei opi. Edes sitä kananmunaa rikkomaan.
Tsemppiä!