Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.
En tiä huomasitteko, mutta mä vähän karkasin muutamaksi päiväksi. Ihan vaan salaa hiljenin. En, koska olisi huolia, murheita tai hätää, vaan ihan tylsästi, koska arki latasi kauhakuormaajalla kamaa niskaan ja tekemistä olisi kyllä riittänyt vaikka useammallekin ihmiselle. Jostain on pakko nipistää, kun hartiat huutaa koneella istumisesta hoosiannaa, eikä harvat aivosolutkaan jaksa tuottaa enää mitään edes etäisesti fiksua.
Tämä arkikuva kuvastaa tätä viikkoa jotenkin hyvin. Tukka pystyssä ja pää jäässä. On ollu parit vanhempainillat ja -vartit, parit hammaslääkärit ja tuhat ja yksi silppuhommaa. Siis töiden lisäksi, joka itsessään on aikamoista silppua. Tänään käytiin teräksisellä muijaporukalla vetämässä koulutus, jota tehtiin eilen luonnollisesti siihen aikaan, kun muu Suomi höröttää Posselle ja viimeisteltiin vartti ennen itse koulutuksen aloitusta. Mutta tiedättekö, jostain hassusta syystä juuri nämä viime hetken hatustavedot sujuu aina parhaiten, niin tänäänkin.
Tuleva viikko ei lupaa juuri helpotusta hektisyyteen, mutta koitan skarpata blogin suhteen joka tapauksessa. Teen myös pariksi päiväksi paluun sellaisiin ihan normaaleihin töihin. Ette tiedä, kuinka outoa!
Mutta hengissä ollaan ja ikäväkin on teitä ja tiedän että kaikkiin kommentteihin on vastaamatta ja lupaan silti jossain vaiheessa vastata ja anteeks!
-Päivi
