Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.
Ihan kuulkaa itekin kauhistuin viime viikon surkeita blogiesiintymiä, tai siis sitä yhtä. En muista, koska olisin ottanut ihan näin rennosti tätä hommaa, mutta pakko myöntää että teki ihan hyvää. Lähdettiin loppuviikosta Tampereelle pikku-ukkojen kanssa pelireissulle ja ihan tietoisesti jätin tietokoneen kotiin, jottei tule vahingossa väännettyä töitä. Ja kyllä relasinkin. Huh huh, että relasin.
Viime viikko oli myös tarkoituksella sellanen relausviikko, miehellä viimeinen lomapätkä ja kelitkin kuin morsmaikku, joten sen mukaan mentiin. Tampere näytti meille taas parastaan, tietynlainen koti-ikävä iskee aina siellä käydessä. Vaikka suurin osa ajasta vietettiinkin hikisessä koulusalissa, tunnelma oli jotenkin kotoisa ja leppoinen. Mä pidän Tampereen tavallisuudesta ja ihmisläheisyydestä.
Koti-ikävän multihuippu koettiin lauantaina, kun tavattiin vanhojen lukiokavereiden kanssa 15 vuoden jälkeen. Sitä naurun, ilonkyynelten ja muisteloiden määrää! Jotenkin ihan parasta, kuinka moni oli ihan samanlainen, kuin tuolloin ennen ja kuinka ilta päättyi myös samoin, kuin tuolloin ennen. Tahmaiselle Doriksen tanssilattialle. Aijai.
Älkääkä toki yhtään epäröikö, silti olin aamukymmeneltä taas poikia kannustamassa pronssipelissä. Matsi meni aavistuksen penkin alle, mutta hyvillä mielin lähdettiin kotimatkalle neljänsinä kuitenkin. Jostain syystä musta kyllä tuntuu, että mutsilla hapottaa vielä tällai maanantaina enemmän, kuin pojilla turnauksen jälkeen yhteensä… jännä.
Hämmästyttävää, että ollaan jo elokuussa. Tästä pikkuhiljaa tiputtaudutaan arkeen. Ensimmäiset to do -listat on jo tehty ja ensimmäinen koulureppu ostettu. Vielä hetki pyristellään kuitenkin kesäesoina ennen kuin avataan kalenterit ja aikataulutetaan loppuvuosi. Kai se sit siitä taas.
-Päivi
Huihai! Hauska oli Tampereen tohinoissa törmätä. Olisinpa saanut vielä jäädä, olla möllöttää.
Musta tuntuu, etten oikein ehtinyt tämän kesän kelkkaan. Yhtä maitoo, leipää ja puuroa koko kesä. Arkea, jota en päässyt pakoon. Lisäkäsiä,silmiä ja etenkin hermoja olisin tarvinnut päivittäin. Mutta sellaistahan se on ainakin pienten lasten kanssa. Väistämättä alkaa siis tuntua että tää suvi suloinen oli nyt tässä, vaikka vielä ne rakastamani elokuun pimenevät illat onkin edessä. Jos vaan ehdin niin koitan tehdä vielä irtiottoja, jolloin istun terassilla sen yhden juoman liian pitkään ja hoipun kotiin. Kotiin, jonka muut asukkaat olis toivottavasti ulkoistaneet itsensä esmes mökille, jotta saisin herätä rauhassa, vaatimuksitta uuteen päivään.
Reipasta viikon alkua! ?
Nyt ei oo kyllä ollu yhtään reipas alku tälle viikolle, mutta mä luotan nyt huomiseen… Tai eilen olin ihan ahkera, mutta tää päivä meni kyllä ihan reisille. Buujaaah!
Totta tosiaan oli hauska törmätä! Voi vaan hittolainen, kun noista kaikista kekkereistä kotiutuminen ja arkeen rutinoituminen vie aina aikansa. Kun ei millään jaksais.
Mulle paras irtiotto olis nyt sellanen yksinäinen ilta, säkillinen irtsareita ja joku hyvä leffa. Jotenkaan en nyt kestä ihmisiä kovin hyvin… Joskus on tällasta.
Mukavaa viikkoa sinnekin! 🙂