Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.
Kuvitelkaa tilanne. Koko kolmehenkinen lapsirevohka matkaa perjantaina mummulaan. Itse vietät vapaapäivää ja lähdet ystäväsi kanssa terassille syömään. Aterian jälkeen päätätte jatkaa juttua vielä ystävän kotona kahvikupposen ääressä, joka vaihtuu lopulta lasilliseksi viiniä.
Lähdet alkuillasta kotiin, jotta olet ajoissa nukkumassa, koska seuraavana päivänä on töitä. Naapurissa asuva ystäväpariskunta kutsuu kuitenkin teidät lomaskumpalle ja päätätte mennä hetkeksi. Kipittelette kotiin lopulta yhdeltä yöllä otsalohko mukavasti kuplien ja varpaat jäässä.
Aamulla heräät eilisen maku suussa, mutta nouset tehokkaasti, keität kahvit ja huuhdot eiliset visvat alas lasillisella tuoremehua. Polkaiset yllättävän reippaana töihin ja olet olosuhteisiin nähden tehokas.
Käyt kotimatkalla kaupassa ja mietit kiihkeästi, mitä haluaisit syödä, kun olet kerrankin ihan ypöyksin. Päädyt pestopastasalaattiin. Tulet kotiin, valmistat salaatin ja alat kirjoitustöihin. Tällä välin mies on lähtenyt ystävänsä kanssa Ruisrockiin.
Saat työt valmiiksi. Tajuat, että lapset ovat mummun hyvässä hoivassa keskiviikkoon asti, mies yöhön saakka festareilla ja seuraavat kolme päivää saat viettää totaalista lomaa kaikesta. Hihittelet hieman yksinäsi, otat vielä eiliseltä jääneeseen janoon lasin vichyä ja heität jalat pöydälle.
***
Edessä kolme päivää vastuutonta sänkyyn murustelua ja kauniilla säällä sisällä olemista. Enkä aikonut selitellä kenellekään. Lällällää.
Jos musta ei kuulu muutamaan päivään, olen varmaan vaan lasittunut tuijottamaan Netflixiä, ahmimassa kirjapinoani tai hukkunut pestopastasalaattikulhooni.
Jo tähän vuorokauteen on mahtunut uskomattoman monta onnellista, elämänlaatua parantavaa hetkeä. Naururypyt on syventyneet, on velvoitteista vapaa ja helpottunut olo. Jokainen tarvitsee sellaisen hetken edes kerran vuodessa. Meillä se on nyt. Ja kuitenkin keskiviikkona otan kakkiaiseni innoissani jo kotiin. Koska ilman niitä, mulla ois kuitenkin vaan tätä.
-Päivi
Oi, kuulostaa ihanalta! Nyt nautit oikein kunnolla, seuraavaan kertaan on kuitenkin taas tovi..:P Mulla oli tänään sellainen puolikas lomapäivä, kun tytöt oli mummun kaa humputteleen ja isäntä ties missä, joten vaan minä ja pojat! Tosin rentouttavasta en tiedä, kun yritin taas vaihteeksi raapia kasaan ifolor-tilausta. Ja siis viiden vuoden ajalta kuvat teettämättä! Tai pidemmältäkin ajalta, mut aika ennen lapsia on toissijainen kuvien suhteen.. Vois ehkä vähän lyhyemmät välit pitää ko toiminnassa, ettei lähde järki noiden kuvien selaamisessa..
Aaargh, toi on ihan hirveetä, kun on joku jäätävä savotta, minkä on itelleen asettanut! Ois mullakin täällä tekemistä ihan hulluna ja äiti tietysti mua ohjeistikin “tekemään rästihommia nyt kun on aikaa”. Mutta mä en nyt lähde siihen. Jos saan 3 päivää vuodessa huolehtia vaan itsestäni ja olla töistä lomalla, ehkä oon ansainnut ihan oikean paussin.
Tsemppiä kuvahankkeeseen!
Kyllä noista hetkistä olen vähän kade!
Kun ei ole niitä isovanhempia, jotka lapset luokseen ottais, on tyydyttävä olemaan itse Läsnä. Nimittäin lomalla ollaan oltu taas läsnä talven kiireidenkin edestä. Koko porukalle. Tiiviisti vierekkäin, yötä päivää.
Voi juma, I know! Mä en tosin oo lomalla, mutta läsnä yhtä aikaa sekä töille että muksuille koko ajan. Se on välillä hiukan heviä. Siks tää tuli nyt erinomaiseen kohtaan, tää pieni breikki. Eka päivä on ainakin otettu vaaaarsin rauhallisesti. Saldona on nyt yksi loppuun luettu kirja ja puoli kautta Netflix-sarjaa. 😀
No hei,minusta tuntuu,että me isovanhemmat saadaan extra virtaa niistä päivistä,kun pojan pojat on meidän luona,että kivat molemmille sukupolville sellasista päivistä. Vaikkakin poikien lähdettyä alkaa sohva oitis lähettää singnaaleja.. On oikein kiva lukea näitä sun juttuja,kun itse olen tällaista aikaisempaa saapumiserää:)