Anna mamman bailaa

Onhan teille nyt viime päivinä varmasti käynyt selväksi, että äitien ei ole soveliasta somettaa? Saati bailata, panna tai tehdä oikeastaan yhtään mitään muuta kuin rystyset ruvella pestä pentujen nyrkkipyykkejä kivikkoisessa mökkirannassa. Digitalisaatio saati työelämä ylipäänsä eivät koske äitejä, joiden pääasiallinen tehtävä on nyt vaan hoitaa jälkikasvuaan ja antaa perheen isän käydä rauhassa töissä ja toteuttaa itseään.

No mutta voih, nytkö kalikka kalahti sitten #someäitiä nilkkaan ja meni #lattemammankin sumpit väärään kurkkuun. Toista se oli ennen. Kun kunniallinen äiti sentään antoi huomionsa hiivaleipätaikinalle, porstuan kuuraamiselle tai puutarhatöille. Se ei ollut mitään väkivaltaista huomiotta jättämistä, eikä silloin korppi lapsia kaapannut. Se oli kunnon äitiyttä, se!

Mutta voi Helsingin kaupunki, joka alkuviikosta tämän, äärimmäisen huonon vitsin ilmoille päästit, olen niin onnellinen, että sain viime perjantaina bailata nimenomaan Suomen Turussa! Siellä me someäidit oikein porukalla puhuttiin kovaa ja rumia, tanssittiin hävyttömästi, laulettiin nuotin vierestä ja sometettiin sormenpäät kipeinä. Ettekä usko, että oltiin vieläpä useimmat jätetty lapset isiensä hoitoon. Että nyt meni kyllä överiksi.

Olen kokenut heti äidiksi tultuani hyvin vieraaksi ajatuksen siitä, että hauskanpito, harrastukset tai ylipäänsä mikään aiemminkin elämään kuulunut asia pitäisi hylätä. Käytännössä väsymyksestä tai ajanpuutteesta johtuen moni asia saattaa hetkeksi jäädä, mutta mitään muita syitä elämisen lopettamiselle en keksi. Itse esimerkiksi nautin kovasti ystävieni seurasta, tanssimisesta ja juhlimisesta edelleen, herravarjele, näin yli kolmekymppisenä. En käy yleensä juhlimassa kovin usein, mutta kun käyn… tanssin pilkkuun asti, hoipertelen aamuyöllä kebabille ja kärsin seuraavana päivänä kirjavista olotiloista. Ja musta se on tosi jees. 

Perjantaina pääsin siis blogipippaloihin, jotka järjestettiin kerrankin vain tunnin matkan päässä mun kotoa. Mamma rimpuilee -Laura sai jo loppukesästä idean muijabloggaajien yhteisistä pikkujouluista ja samalla varjogaalasta, jossa palkittaisiin ihan jokainen, eikä kenenkään tarvitsisi niellä sitä, meikäläisellekin kovin tuttua, hopealle (tai jopa pronssille…) jäämisen karvasta kalkkia. Jokaiselle osallistujalle oli siis räätälöity ikioma kategoria ja kaikki saivat huikean hienot Muita ihania -Tiinan askartelemat diplomit.

Palkittujen listalla olivat mm. Vuoden Hiekkapillu, Vuoden Yrittäjä, Vuoden Kaikki Raudat Tulessa ja oma, erittäin näköiseni kategoria; Vuoden Mokkapalamutsi. Ja voi että, me otettiin kyllä kaikki irti palkinnoistamme. Ja me syötiin. Ja voi pojat, että me myös juotiin! Sillai sopivasti ja vain hyviä alkoholeja. Kyl te tiätte.

Ihan oikean gaalan tavoin nää tyypit oli hoitaneet paikalle myös goodiebägit ja kaiken kaikkiaankin olivat saaneet rutkasti sponsoreita huikean iltamme mahdollistamiseksi! Kiitos siis varjoawards-sponssit Iittala, Sugar Helsinki ja Everyday Minerals, Beverage Partners Finland ja Coca-Cola. Alkumaljoista vastasi Norex Tosti-kuoharillaan ja safkat tarjoili Pizzarium ja Roots Kitchen, upea juhlatila oli Deligon. Kiitos. 

Jos joku nyt huomaa, et hei toihan yksihän on mies, eikä mikään muija, ni se on Eino, ihan yks muijista. Turun paras ja hauskin homopoika. Ja se vei meidät homobaariin tanssimaan ja mää olin taas niin onnellinen. Koska ne soittaa Whitney Houstonia ja Journeyta ihan kyseenalaistamatta siellä. Rakastan!

Ja hei, ton Suxes-homobaarin huikeiden bailujen lisäks toinenkin Turku-vinkki. Lauantaina pirtsakoina suunnattiin Aboa Vetus ja Ars Novaan Jazz-brunssille ja oh boy! Jos ikinä olette maisemissa, menkää. Monipuolinen ja ihana, rapea olo kuittaantui hetkessä.

Mutta ei vieny korppi noita penskoja, vaikka olin a.) somessa puoli iltaa ja b.) no, vähän humalassa. Tosin ei ne ollu kyllä mukanakaan. Mutta tallella ne oli somettavan isänsäkin kanssa pysyneet. Ja oli vissiin ihan kivaakin ollut. Ajatella. 

-Päivi

Kaikki kuvat Einon käsialaa!