Rakas koti. Puheripuloivat pellavapäät, pursuavat roskikset ja loppunut vessapaperi. Oma suihku putoilevine suihkukapuloineen, täyttämistä odottavat valokuvauslaput ja vanhempainvarttiaikojen varaukset. Työtkin vain aavistuksen kasautuneet.
Oli tosi onnellinen hetki tulla kotiin. Nii-in. Olinhan jopa kokonaista kolme päivää poissa. Mutta viihdyn myös kotona, omieni parissa tosi hyvin. Varttia ennen kotiintuloa alkoi bussissa hymyilyttää, kun ajattelin että saan kohta lapset kainaloon. Oli hurja ikävä. Niiden paksuja hiuskuontaloita, innokkaita silmiä ja nerokkaan humoristisia juttuja. Iloinen olin jälleen siitäkin, että ikävöin myös miestäni. Kun sitä aika harvoin perustorstai-iltana imurointivuoroista kiistellessä ajattelisi ikävöivänsä. Mutta oli ikävä. Aika kovakin.
Äideille pitäisi kyllä myöntää vuosittainen viikkoloma, joko yhdessä tai parissa lyhyemmässä osassa. Se, mihin tämä vapaa suuntautuu, on lopulta aika yhdentekevää. Mutta jokainen ansaitsee aikaa omien ajatustensa kanssa. Sellainen aatosten järjestykseen asetteleminen tekee yllättävän hyvää.
Mä ehdin itsenäisen pikkulomani aikana miettiä kaikkea syksyn aikataulurumbasta ja remonttisuunnitelmista siihen, kuinka tunnen kadottaneeni kyvyn haaveilla. Viime vuosina olen päässyt toteuttamaan niin monta haavetta, joita saan nyt elää todeksi, etten oikein tiedä mistä edes enää haaveilisin. Matkustella tietysti haluaisin ja vähän jotain remonttiakin huusholliin soisin. Mutta ne on sellaisia taka-alan haaveita. En kuitenkaan haluaisi, että arki talloisi jalkoihinsa haaveitakin, kun jaksamisen ja huumorin se jo toisinaan alleen nitistää. Haaveiletteko te? Ja millaisista asioista?
Paluumatkalla pohdin myös, olisikohan mun nyt aika erota kirkosta. Muuttuisiko tapakristityn arkeni jotenkin, jos irtautuisin instituutiosta, jonka kaikkia arvoja en selkeästikään jaa? Miksi mä haluaisin kuulua yhteisöön, joka tulkitsee ohjekirjaansa omia arvojani vastaan? Tavasta ja tottumuksesta, kai. Mutta onko se riittävän hyvä syy? Tuskin.
En tiedä. Monta ajatusta tämä muutaman päivän reissu jätti päähän vellomaan. Ehkä parempi, että tulee toi arki taas. Ei ehdi miettiä liikoja, kun koittaa vaan selvitä.
Ja muistaa ostaa sitä hiton vessapaperia.
-Päivi
