Mietin pitkään, mitä kirjoittaisin äitiydestä. Olenko ehkä sanonut jo kaiken aiheen tiimoilta noina vuoden muina, ihan tavallisina päivinä, vai tyytyisinkö hehkuttamaan äitiyden ylivertaista hienoutta. Vaikka sitähän äitiys ei yksistään ole.
Äitiys on ahdistavaa, vaikeaa, omalle epämukavuusalueelle astumista joka päivä. On järkyttävää huomata entisen rauhallisen itsensä muuttuneen raivoavaksi hirviöksi tai rennon hippiajattelun muuttuneen sääntönatsiudeksi. Omia lapsiaan rakastaa ihan joka ikinen hetki, mutta ei niistäkään aina tykkää. Perhanan mukulat kun tuppaavat muistuttamaan vanhempiaan.
Äitiys on arkea. Työnjohtoa, suunnittelua ja valvomista. Kotiäitivuodet kolmen alle kouluikäisen kanssa tuntuivat vuosisadoilta. Unettomilta ja rankoilta. Silti mikään ei valmistanut siihen, millaista elämä on työssäkäyvänä vanhempana koululaisten kanssa. Vaippojen, soseiden ja kosteuspyyhkeiden koordinointi oli pelkkä rusina ruuhkavuosipullassa. Todellinen arkisätkyily on päällä juuri nyt. Yhtä aikaa maailman raskainta, hirveintä ja väsyttävintä, ja palkitsevinta ja parasta.
Tämä äitienpäivän aamu kiteytti äitiyden oivallisesti puoleen tuntiin. Siihen mahtui teinin raivokohtaus, jäähtynyt kahvi ja jo kertaalleen saatu lahja. Mutta myös lämpimät halit, märät pusut ja naurut. Sopivassa tasapainossa.
Äitiys on kolmentoista vuoden aikana opettanut lukemattomia asioita, niin käytännön tasolla kuin itsestäni ihmisenäkin. Nämä vuodet ovat muovanneet minusta sen, mikä olen nyt. Parasta ja tärkeintä, mitä lapset ovat mulle opettaneet, on hetkessä elämisen taito, rentous ja ongelmanratkaisukyky. Äitiydessä ongelma ei ole este, se on hidaste, jos sitäkään. Kun reissun päällä varavaatteet uupuu tai vaipat loppuu, asiaa ei ole aikaa jäädä murehtimaan. Jos 1-vuotiaalta hukkuu Linnanmäellä tutti, taitaa olla juuri sopiva hetki vierottautua siitäkin. Äitiys opettaa, että mitä ei ole, sitä ei tarvita.
Jokaisella noista omista pellavapäistä on oma lusikkansa mun äitiyteni sopassa. Ensimmäinen teki minusta äidin. Toinen opetti minulle äitiyden. Kolmas sai minut luopumaan turhasta. Jokainen on yhtä tärkeä, yhtä rakas. Jokaisen kipu tuntuu sormenpäissäni, kyljissäni, rinnassani ja jokaisen nauru hehkuu silmäkulmissani.
Jokainen on erilainen, omanlaisensa ja jokainen haastaa omalla tavallaan laajentamaan katsantokantojaan ja venyttämään hyvän äitiyden määritelmää. Jokaisessa on pala minua ja jokainen on palasena minussa.
Äitiys on kasvattanut ja opettanut enemmän, kuin yksikään koulu tai mikään muu kokemani. Tänään juhlin noita muksuja, jotka opettivat mua keskittymään olennaiseen ja nauttimaan elämästä ilman turhaa kiristelyä. Ja omaa äitiyttäni, joka on ihan omanlaisensa, mutta juuri hyvä sellaisena kuin on.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
