Nyt ottaa koville. Mun tyttärestä on tulossa teini. 10,5 -vuotiaana tää käyttäytyy samoin, ku minä aikanaan ehkä yläasteen alussa. Kai se todellakin sitten vaan alkaa aiemmin ja aiemmin, eikä käy vastaan pyristeleminen. Varmaan on silti sanomattakin selvää, että kyllä kolmeykkösenä ottaa hiukan koville olla varhaisteinin mutsi. (Ja tässä kohtaa alan vaistomaisesti laskea, että jos neiti saa ensimmäisen lapsensa saman ikäisenä kuin minä, musta tulee mummu nelikymppisenä. Okei, yök!)
Teiniintyminen tapahtuu lapsilla ikävästi vaivihkaa. Yhtenä päivänä ne leikkii barbeilla ja seuraavana kertovatkin yht’äkkiä, että “mun tietsikka lagaa ja älä äiti ragee!” En edes esitä ymmärtäväni, vaan tunnen itseni suosiolla vähintään kuuskymppiseksi. Huomaan, että pikkuhiljaa kaverit ajaa vanhempien ohitse ja pahimmillaan (tai parhaimmillaan, riippuu päivästä) koko likkaa ei näy kuin ruoka-aikoihin. Pikkusisaruksia dissataan (joo, tän mäkin osaan), eikä päästetä enää huoneeseen. Äidille annetaan lähes ainoastaan palautetta, kuten “aika outo takki, ei pahalla” tai “sun tukka on aika seko, ei pahalla”. Joskus tekisi mieli tukkia likan sanainen arkku hetkeksi. Ei pahalla.
Olen oppinut myös viime aikoina, että ulkohousut on vauvoille, pinkki on ällöttävä väri, suurin osa ruoista haisee yrjölle ja äiti on ripuli. Suurin mielenkiinto keskittyy koulun sijaan korviksiin, kynsilakkoihin ja kavereiden kanssa chattailyyn Whatsappissa. Ja niinhän sen kuuluukin. Olen tosi huojentunut, että tytöllä on kavereita ja hän on selvästi onnellinen. Äkäinen luonne, mutta onnellinen.
Mutta kun äidin kuuluu vähän ahdistua. Mihin mun pieni tyttö meni? Kuka on tämä iso neiti, jolle ostetaan dödöä ja joka puhuu nuorisoa? Ollaanko kohta siinä kuuluisan “kun sinusta kohta tulee nainen” -puheen kohdalla?
Emmää ala. Mutta eikös lapset kasva kasvattamattakin? Kun vaan muistaa ruokkia ja toisinaan vähän kastelee?
-Päivi-
Voisin vannoa, että poikien kanssa on helpompaa kuin tyttöjen, mutta en vanno koska noita poikia on tulossa teini-ikään vielä kaksi. Se kolmas, nyt 15v. on ollut toistaiseksi vain helppo. No haiseehan se aina mopolle, mutta kuulunee asiaan.
Mutta mummoasiaan on pakko kommentoida 😀 Tässä yksi josta tulee nelikymppisenä mummi, alkushokin jälkeen sanon, että ei ollenkaan hullumpaa!
REPS! Haisee mopolle, mää en kestä!!! 😀
Mä luulen kyllä kans, että JOS nyt niin sattuis käymään, että nelikymppisenä tulisin mummuksi, ei se kovinkaan suuri katastrofi olisi. Enhän minäkään vanhemmiltani kysellyt, koska alkaisin lisääntyä. 😉
-Päivi-
Apua! Mun vauva on vasta 10kk, olenko ihan epänormaali kun jännitän jo valmiiksi tota aikaa?
Hahah, mäkin oon tossa vaiheessa jännittänyt jo kaikkia tulevia vaiheita. Varmaan ihan normaalia. 🙂
-Päivi-
Hihiii. 😀 Hei, ota se siltä kantilta, että kun tytär kasvaa, niin te voitte tehdä kaikkea kivaa yhdessä! Ihkuu, siistii! Vaikka niitä kynsilakkajuttuja. Vai eiks äiti kelpaa. Ootsä vähän nolo?
Meillä ei onneksi ihan vielä olla tuossa. Ja varmaan noilla pojille menee pidempään ja ilmenee ehkä eri tavalla. Mutta hauskaa on ollut panna merkille, miten kuusivuotiaan elämäänkin mahtuu jo sydänsuruja, ihastumista ja varastettuja suukkoja… 😉
No toisinaan oon tosi nolo (ei pahalla), mutta joskus kelpaan kaveriksi. 😉 Ja onhan se siistiä, ku noi kasvaa. Niistä on tulossa aika huippuja tyyppejä. 🙂
Ja vitsit, noi alkaa kyllä niin aikasin… meiänkin tyttö “seukkaili” jo ekan kerran eka luokalla. 😀
-Päivi-