Mä olen koittanut kaikin keinoin pysyä kiireisenä. Käynyt kohta kaksi viikkoa siivoilemassa liiketilalla, saamatta kuitenkaan aikaiseksi oikein mitään. Siirrellyt laatikoita, kuunnellut musiikkia, pakkaillut tavaroita. Uudestaan ja uudestaan. Tekemättä oikeasti yhtään mitään.
Ehkä mä olen alitajuisesti tarkoituksella venyttänyt lopullista luopumista… Vaikka hymy on urheasti pysynyt huulilla, tosiasiassa pelottaa niin että sattuu. Vaikka kuinka tiedän, että tästä alkaa uusi, hyvä aika ja se kuuluisa uusi ovikin on jo raollaan, mua kauhistuttaa. Rutiini menee rikki. Jää vain tyhjää.
Huomaamattani olen pitänyt tuosta rutiinista kiinni viimeiseen asti. Kymmeneksi kaupalle, lounas tiettyyn aikaan, neljän jälkeen kotiin. Kotonaolo ahdistaa, aamuisin on pakko lähteä liikkeelle. Kuinka ristiriitaista ja typerää. Mistä olenkaan viimeiset 1,5 vuotta haaveillut? Vapaapäivistä, kotipäivistä, siivoamisesta rauhassa. Ja tässä sitä nyt roikutaan kaupan viimeisissä säikeissä väkisin ja viimeiseen asti. Kun yht’äkkiä kotiseinät kaatuukin päälle.
Tänään oli kuitenkin viimein päivä, jolloin oli itkettävä se iso, tyhjentävä itku. Hyvästeltävä ja päästettävä irti. Liiketila on tyhjä ja siisti. Mä toivon, että meidän nauru ja hyvä fiilis kaikuu seinistä vielä seuraavillekin vuokralaisille. Vielä enemmän mä toivon, että saan itse naurun pian takaisin. Että kohta voin nauttia vapaista ja päästää menneestä irti. Elämä jatkuu kuitenkin.
Illalla painan turvonneet silmäni kiinni ja toivon, että aamulla on keveämpi olo.
Muutenkin, kuin luomissa.
-Päivi-
Ihan varmasti helpottaa, vaikka nyt olo on paska!Jo pelkästään kevät + valo + kesä auttaa varmasti, mieti jos kävisit näitä juttuja läpi syssyn ankeudessa… :)Yrittänyttä ei laiteta ja kaikkea kuules tähän elämään kuuluu ja mahtuu! Itse kullekin. Iloitse lapsistasi, terveydestä ja äijästäkin 🙂 Loppupeleissä KUITENKIN kaikki perusasiat (eli ne tärkeimmät) on suht reilassa, eikö vain!
Kyllä jossain vaiheessa helpottaa, se on varmaa. Ja kaipa se ihan normaalia on surra, kauppa täytti kuitenkin mun aikalailla koko elämän 1,5 vuoden ajan. Mutta pikkuhiljaa eteenpäin. :)-Päivi-
Auts ja nyyh :'( luopuminen tekee aina kipeää!Voimia <3 tähän hetkeen,huomiseen,ens viikkoon…ihan jokaiseen hetkeen täst edespäin…joskus se helpottaa,eikä tunnu enää ihan niin surulliselta…
Luopuminen on toisinaan tosi vaikeeta… Mutta pikkuhiljaa tämäkin tästä helpottaa ja elämä taas voittaa. :)-Päivi-
Niin kurjaa, etten koskaan päässyt käymään, vain kuvista sain ihailla puotiasi (ja ikkunan takaa)!Voimia ja kaikkea hyvää!
Kiitos paljon, Vekarus! :)-Päivi-
Ilman pidempiä diipadaapoja: Kovasti tsemppiä!
Kiitos. <3-Päivi-
Halaus ♥
Kiitos. <3-Päivi-
Miten luopuminen voi ahistaakin välillä niin paljon!?! Ja kuitenkin välillä pitää luopua jostakin, että saa jotakin muuta tilalle! Oikein paljon jaksamisia sinulle <3
No sanopas se… tietysti rakkaista asioista luopuminen onkin luonnollisesti tuskaista. Mutta vähitellen eteenpäin… Kyllä se aurinkokin kohta taas paistaa. :)-Päivi-
Voimia muutokseen!
Kiitos, Ylva! :)-Päivi-
Voi sinuu♥ Varmasti tuntuukin haikeelta! Mut hei, kesässä kun ollaan, niin fiilis on taatusti parempi! Ja sit kun pääset niihin uusiin töihin kiinni. (Niin, mitä ne onkaan?? terv. utelias) Sä oot just semmosta jaloilleen putoavaa tyyppiä, että nyt vaan iloisin mielin pääsiäisen viettoon! 🙂 (Ihana matkakin teillä oli!♥)
Kyllä tässä hetki menee totutellessa. Mutta ihan varma mäkin olen siitä, että kohta jo helpottaa. Kunhan pääsee uusiin hommiin ja uusi rutiini alkaa. (en mä uskalla vielä kertoa, kun mitään virallisia papereita ei oo kirjotettu..) :)Hyvää pääsiäistä teidän porukalle! Nähdään pian! :)-Päivi-