Vuoden ensimmäinen päivä on perinteisesti uusi alku. Tyhjä paperi, jolle lähdetään kirjoittamaan uutta tarinaa. Paitsi että harvoin ne oikeasti ovat näin kalenterisidonnaisia – uudet alut tupsahtelevat usein yllättäen keskellä maaliskuista tiistaita tai marraskuun sohjoista ruuhkaa. Jonkinlainen tarve edellisen vuoden niputtamiselle ja uuden – paremman – aloittamiselle vuodenvaihteessa kuitenkin on. On kuin kerran vuodessa kaikki maailman mahdollisuudet aseteltaisiin tarjottimella eteen ja niistä voisi vain valita parhaimmat. Tai siltä se tuntuu ainakin siihen asti, kun sitä nöyrtyy taas ylevien suunnitelmiensa edessä lämmittämään kiireessä jälkikasvulle pinaattilättyjä ja kaivamaan pyykkikorista päälle niitä vähiten likaisia. Eli länsimaisen ajanlaskun mukaan noin ylihuomiseen.
Eilen en oikein ollut juhlatuulella, olo oli vetämätön ja särkyinen. Vuoden ensimmäiseen aamuun heräsinkin santapaperin raapiessa kurkkua ja päätä painoi muukin kuin illalla nautitut viinilasilliset. Perheessä kiertänyt flunssa saavutti siis sinkki-vitamiinicocktailista huolimatta minutkin. Kuinkas muuten.
Viime vuoden niputin mielessäni jo eilen. Vuosi 2018 ei ollut itselleni mikään huippuvuosi tai jäänyt mieleen mitenkään erityisenä, pikemminkin se oli ihan vaan vuosi, johon mahtui sekä mukavia elämyksiä että raskaita hetkiä. Kuten kai useimmilla. Tein paljon kaikkea, mutta en koe saavuttaneeni mitään kovin erikoista. Joka sekin tosin on omanlaisensa opin paikka. Että on ihan ok olla ylittämättä itseään, olla ihan vaan tarpeeksi hyvä.
Mutta koska edelleen vuonna 2019 olen kärsimätön ja vaihtelunhaluinen itseni, toivon alkaneen vuoden tuovan tullessaan jotain uutta, inspiroivaa ja haasteellista. Jotain, joka saa yhtä aikaa ajatukset kuplimaan innosta ja sisukset kääntymään jännityksestä, että onko minusta siihen. Tarvitsisin vähän bensaa liekkeihin ja sopivasti ilmaa jalkojen alle. Vielä en tiedä, mitä se voisi olla, mutta uskon sen selkiytyvän, kun uskallan antaa ajatukselle aikaa ja tilaa.
Lupauksissa olen huono ja monet haasteetkin olen sössinyt (mm. tuon vuoden takaisen lukuhaasteen… kröhöm..), joten niihin en edes yritä ryhtyä. Mutta jonkinlaista toive- tai tavoitelistaa itselleni aamulla kuitenkin hahmottelin. Ei siihen kovin montaa kohtaa tullut, mutta ei tähän elämään paljon mahdukaan. Ja tässä ehkä vähemmän on myös enemmän. Mieluummin yritän keskittyä muutamiin itselleni merkityksellisiin ja iloa tuottaviin juttuihin kuin haukkaan taas jotain lukuhaasteellista kerralla.
Minun listani vuodelle 2019:
✴️ Luen enemmän
Mitä tahansa, millä tyylillä tahansa, kulloinkin vallitsevan fiiliksen mukaan.
✴️ Matkustan junalla maasta toiseen
Mistä vaan, mihin vaan.
✴️ Kirjoitan jotain omaa
Vaikka pöytälaatikkoon.
✴️ Haen opiskelemaan
En vielä tiedä mihin, mutta ehkä se selviää vuoden mittaan.
✴️ Kävelen
Muistaakseni pidän kävelystä.
✴️ Leivon Sacherkakun
Sacherkakku on hyvää. Enkä ole sitä paitsi sellaista ennen tehnyt.
Lista ei ole iso, mutta asiat ovat mulle isoja. Tai sellaisia tähän elämäntilanteeseen sopivia juuri mulle. Asioita, joiden uskon… ei, vaan tiedän parantavan elämänlaatua ja -iloa.
Onko teillä tapana rustailla tällaisia listoja? Millaisia tavoitteita tai haaveita teillä on tälle vuodelle?
Ja ai niin, tärkein: MITÄ ONNELLISINTA VUOTTA 2019 TEILLE IHAN JOKAISELLE!
-Päivi
En kirjoittele listoja, mutta sellaisen “unelmien kartan” tekoa olen miettinyt useasti. Josko sitten tulisi paremmin asetettua itsensä joskus muuallekin, kuin jonon hännille 😉
Hyvää uutta vuotta!
-Tiia
Mä oon kans miettinyt tollasen kartan tekemistä joskus, mutta aina se on sit kuitenkin jäänyt. Pitäis ehkä joskus poksauttaa skumppa ja panna toimeksi!
Mitä parhainta uutta vuotta! 🙂
No Päevi, hyvät on pläänit.
Etenkin se kakku. Paitsi et mä en tykkää sacherista. Et sä mittä muut viittis? (Menikö oikein?)
Vuoteni oli ok, valmistuin ansiokkaasti, sain stipendinkin. Silti vaikea uskoa että osaisin mitään (Se nk. huijarisyndrooma) Tänä vuonna pitäis taas ehkä vähän enemmän tietää mitä tekee isona. Opiskelumoodi jäi päälle ja mietin että what next.
Lapset alkaa olla jo aika isoja, nuorinkin tulee neljä, vaikka vasta oli vauva. Ihana tajuta, että ns. pikkulapsivaihe alkaa olla takanapäin for good.
Minäkin haluaisin taas matkustaa. Jonnekin, minne vaan. Lentopäästöt vähän rassaa. Heikentää matkustuksesta tulevaa iloa.
Kaikenkaikkiaan toivon uudelle vuodelle parempaa mieltä, pidempää pinnaa. Hyvää fiilistä tein sitten mitä tahansa. On sellainen tunne, että pinnan alla kuplii ja seuraavat seikkailut jo odottaa.
Ihanaa alkavaa vuotta, täällä mukana ollaan! 🙂
Sylvia
Oi, ihana Sylttyseni, ihana kun olet täällä!
Toi lasten kasvaminen menee kyllä vuosi vuodelta hurjemmaksi, juuri mietin, että meillä kuopus täyttää muutaman kuukauden päästä jo 11. Aivan pimiää! Jouluaattonakin oltiin ihan wtf, kun lahjat oli jaettu ja koko kööri vaan häipy huoneisiinsa. Ei kukaan enää levittäny legoja lattialle tai jäänyt olkkariin leikkimään barbeilla. NYYH!
Parempaa mieltä toivon mäkin, sellasta seesteisen hyvää boogieta, vähemmän murhetta.
Ja jos joskus tulet poikkeemaan, niin ihan varmasti teen jonkun muunkin ku sacherin! 😀
Olethan sä Päivi monessa mukana ainakin Ugissa. Eikö se ole sitä asioiden saavuttamista. Ja Nakki-blogisi kanssa hilluit juhlissa.. Muusissa? Huomaa se pienikin juttu, joskus ne olivat niitä tavoitteita.
Tokihan monessa olen ollut mukana, ja paljon tehnyt juttuja. Ja se on kiva. Ehkä saavutuksiksi tulee koettua sitten vasta niitä juttuja, joissa itsensä joutuu vähän ylittämään, ja tuntuu, että on saanut aikaiseksi jotain uutta ja erilaista. Ei sellaisia ehkä joka vuosi voi, saati tarvitse ollakaan.